Talkkunaa ja talousnakkeja
Kuinka moni nykynuori on kuullutkaan jauhemaksakastikkeesta tai talkkunasta?"Kävin Suomessa 1980-luvulla. Teidän kaupoissanne ei ollut mitään, hyllyt olivat tyhjiä!"
Näin julmia muisteli minulle saksalainen maataloustoimittaja vuonna 2000.
Minä en moista muista, sillä syötiin sitä ennenkin. Ehkä meillä oli vain vähemmän vihanneksia esillä kuin Saksan suurkaupungeissa? Tai makkaroita? Kapeampi jogurttivalikoima?
Varmasti, nämä kaikki.
Mutta emmehän me nyt sentään nälkää nähneet! Me Kekkosen ajan kasvatit söimme perunoita ja lihakastiketta, jauhelihaa, makaronia, seitikalakeittoa ja makkarakuppeja säilykeherneillä. Viereen ja jälkeen kiinankaalia ja ananasta, kiisseleitä ja kuivaa kakkua.
Kouluruokana oli kanaviillokkia, jauhemaksakastiketta, verilettuja, silakkalaatikkoa ja mantelikalaa. Eipä näytä olevan enää.
Pikaruokana syötiin lihapiirakoita ja karjalanpiirakoita. Einespizza teki vasta tuloaan.
1980-luvun arki- ja retkiruuista purkkihernekeitto on pitänyt pintansa ehkä parhaiten, muuttumattomana.
Kesäherkku oli talkkuna, maidon tai piimän kanssa. Mutta kuinka moni nykynuori on kuullutkaan siitä?
Voileivälle laitettiin voita tai Flooraa ja lauantaimakkaraa, ja juhlahetkinä palvi- tai keittokinkkua. Kalkkuna- ja broilerileikkeistä ei tiedetty.
Lehdestä luettiin tarjouksia, ja usein siellä luki talouskyljys, talousnakki ja talousjauheliha. Ehkä talousnakki oli hienostuneempi versio nykyisestä A-luokan nakista? Onhan taloustoimittajakin kai hiukan parempi kuin tavallinen toimittaja.
1980-luvun ruokalistan muistaa kultaisena tai karmeana polvi, joka täyttää pian 50 vuotta. Kas, siinäpä valmis synttärimenu ja keskustelun virittäjä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
