Hellan kulmalla: Syöminen muuttuu syysvalioon

Kun helteet hiipuivat ja ennätyslämmin syyskuu luovutti vitkastellen paikkansa lokakuun kirpeille aamuille, muuttui ruokavalionikin.

Koko alku-, keski- ja loppukesän joka aamuni alkoi smoothiella, jossa oli oman pihan vihreää jos mitäkin sorttia. Raikasta ja hyvin, hyvin terveellistä.

Kun syyskuu astui kalenterista keittiöön, huomasin, että askel takapihalle onkin pidempi kuin aiemmin. Kuka sitä lehtikaalia nyt koko ajan jaksaa hakea. Saati minttua. Kymmenestä metristä tuli mielessä kilometri.

Jauhokaapissa oli kaurahiutalepaketti. Puuro palasi kesälomalta. Olinkin jo unohtanut, miten hyvää kunnon kaurapuuro voi olla!

Syyskuun edetessä tunsin hiukan huonoa omatuntoa kaivaessani ensimmäiset "ihan äsken" – siis kaksi kuukautta sitten – pakastetut mansikat puuron höysteeksi. Nehän oli tarkoitettu talven varalle! Lokakuun koittaessa omatuntokin lakkasi kolkuttamasta. Johan se melkein talvi on...

Nyt lokakuun puolivälissä mikään ei enää kolkuta, paitsi pakastimen ovi säännöllisin väliajoin. Puuro muistelee kesää. Mansikkaa, mustikkaa, herukoita, aroniaa, omenasosetta, vadelmaa.

Vatsalla on pettämätön kalenteri: se kertoo, milloin kylmästä vaihdetaan lämpimään. Ja puurossa sulava voinokare on samaa mieltä.