Suomalainen ruokakulttuuri elää jatkuvasti – peruna ja jokapäiväinen liha-annos uusia piirteitä, puuro pitää pintansa
Ruokailutottumukset muuttuvat yhteiskunnan mukana. Professori ja toimittaja kiinnittävät huomiota yltäkylläisyyden lisääntymiseen.
Kansallisruoka ruisleipääkin on valmistettu eri tavoilla Suomen eri osissa. Idässä sitä leivottiin viikoittain, lännessä pari kertaa vuodessa. Idässä syöty leipä on siis ollut tuoretta, lännessä kuivempaa. Leipävarastoa nostetaan vartaille varsinaissuomalaisessa Kuusjoen pitäjässä 1940-luvulla. Kuva: Pekka Kyytinen, Historian kuvakokoelma, MuseovirastoRuisleipä, karjalanpiirakka, mämmi ja poronkäristys perunoiden kera.
Suomalaisen ruokakulttuurin kulmakivet tuntevat kaikki. Kliseisiin tarrautuessa ruokailu Pohjolan perukoilla on helppo nähdä muuttumattomana ja vakiintuneena.
Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä kuitenkin huomauttaa, että suomalaisen ruokailun historia on jatkuvaa muutosta.
”Suosikkiesimerkkini on peruna, joka on loppujen lopuksi aika uusi asia, vaikka 1900-luku oli perunan vuosisata.”
Amerikasta Eurooppaan saapunut peruna juurtui suomalaiseen ruokakulttuuriin hitaasti, laajaan käyttöön vasta 1800-luvulta alkaen. Sitä ennen Mäkelän mukaan Suomessa on syöty nauriita ja lanttuja.
Suomalaiseen ruokahistoriaan perehtyessä ei siis kannata tarrautua yksittäisiin ruokalajeihin. Olennaisempia ovat suuret linjat. Millaisia ne ovat olleet?
Yksi jakolinja on alueellinen.
Suomi jaetaan ruokapöytienkin mukaan itäiseen ja läntiseen kulttuuripiiriin.
”Lännessä suosittiin makeita ja idässä happamia makuja”, Mäkelä tiivistää.
Alueiden välisissä eroissa ei ole kyse pelkästään makutottumuksista. Ruuanlaitto heijastuu ihmisten asuinympäristöön ja elämänrytmiin.
”Lännessä usein leivottiin erillisessä pakarissa, idässä leivinuuni oli sen sijaan asunnon sisällä tuvassa. Sen takia idässä on enemmän uuniruokia ja lännessä keittoruokia.”
Suuret muutokset suomalaisessa ruokakulttuurissa tapahtuivat 1900-luvun jälkipuoliskolla. Silloin suomalaiset kotitaloudet siirtyivät omavaraisuudesta kaupan piiriin. Samalla ruokatarjonta runsastui ja monipuolistui.
Omavaraisessa Suomessa ruokavaliota voisi Mäkelän mukaan kuvailla jopa yksitoikkoiseksi: puuroja, vellejä, perunaa, juureksia ja suolasilakkaa.
”Tammi–helmikuussa syöminen ei liene ollut hirveän monipuolista.”
Maailmanlaajuisten ruokaketjujen aikana tilanne on toisenlainen. Tämän on saanut huomata myös tiedetoimittaja Jani Kaaro, joka on toimittanut Ruoka-Kalevala-teoksen suomalaisesta ruokakulttuurista.
Teosta varten Kaaro perehtyi tuhansiin suomalaisilta kerättyihin ruoka-aiheisiin muistoihin. Ihmisiässä on tapahtunut suuria muutoksia, jotka nykyään ovat arkipäivää.
”1960-luvulle asti liha oli viikonloppuruokaa, eli suhteellisen peruna- ja puuropainotteisella ruokavaliolla on menty. Lihaa syötiin kerran kaksi viikossa”, Kaaro kuvailee.
Kaaro arvelee vastausten perusteella, että suomalaisten suhde ruokaan on ollut ennen mutkattomampi.
”Onhan meillä eettistä pohdintaa ruuan alkuperästä, mutta olemme kaukana ruuan alkulähteestä.”
Johanna Mäkelä kuitenkin huomauttaa, että urbanisoituneetkin kuluttajat pyrkivät palaamaan tuottajiksi. Kaupunkiviljelystä on hänen mukaansa tullut varteenotettava ilmiö.
Suomalaisen ruokakulttuurin menneisyys on selvillä, mutta paikallaan sen ei kannata olettaa pysyvän. Johanna Mäkelä muistuttaa, että ruokakulttuurissa olennaista on muutos.
”Elävän ruokakulttuurin ydin on, että sitä päivitetään. Jos sitä vain toistetaan vuosikymmenestä toiseen, sillä ei ole suhdetta arkeen. Ruokakulttuuri on elävä kokemus eikä museoesine.”
Tosin professori ei olisi yllättynyt siitäkään, vaikka tietyt kestosuosikit kuten kansallisruuaksi äänestetty ruisleipä ja eräs vieläkin vanhempi perusruoka pitäisivät pintansa.
”Puuro on näyttäytynyt erittäin kelpona moderniin elämäntapaan kuuluvana vaihtoehtona, ja sehän on varmaan yksi vanhimmista ruuista.”
Ruokaan kohdistuvat intohimot kuitenkin osoittavat, ettei siinä ole kyse pelkästään ravinnosta. Ruoka on myös osa ihmisten, alueiden ja valtioiden identiteettiä.
Sen takia ruokamuistoja käsitellyt Jani Kaaro ymmärtää ruokaan kohdistuvan arvostuksen ja kiitollisuuden.
”Minulle on tullut pientä vastenmielisyyttä ruokahifistelyyn. Ruoka-Kalevalassa ruoka on perusasia, ja se tuntuu läheisemmältä ajatukselta nyt itsellenikin.”
Lue lisää:
Ruoka-Kalevala kokosi suomalaisten makumuistot – mummola ylitse muiden
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
