Erkki Tuomiojassa puhkesi joululounailla kinkkukiukku: ”Lihaa ei tarvitse kaikilta kieltää maailman pelastamiseksi”
Jos vegaaneille on omat ruokansa, pitäisi possun ystävillekin, entinen ministeri viestittää.Iltalehti kertoo Erkki Tuomiojan (sd.) julkisuuteen tuomasta kinkkukiukustaan. Entinen pitkäaikainen kansanedustaja, dosentti ja kirjailija kirjoitti Facebookissa kaipaavansa kinkkua jouluaterioille.
”Kun jo kolmannen kerran saa jouluaterialla kalaa (sinänsä toki hyvää) alkaa jo kaivata joulukinkkua ja epäillä ovatko Tatun ja Patun kirjoittajat jo päässeet uudelleenkirjoittamaan menyyt.”
Tuomiojan viimeisimmän kinkuttoman joululounaan tarjosi Helsingin kaupungin pormestari, sitä edellisen ulkoministeri. Tuomioja on entinen ulkoministeri ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja ja yhä edelleen Helsingin kaupunginvaltuutettu.
Tuomioja sanoo, ettei hän paheksu Aino Havukaisen ja Sami Toivosen aikomusta poistaa vanhoista Tatu ja Patu -kirjoistaan viittaukset lihaan ja maitotuotteisiin. Hän ei ole edes lukenut kirjoja, vaan Viisikkoja.
Tuomioja huomauttaa kuitenkin, etteivät tuoreet ravintosuositukset kieltäneet lihaa kokonaan ja kuvaa niitä ”ihan hyviksi”.
”Vegaaneillekin pitää olla ruokaa tarjolla, mutta lihaa ei tarvitse kaikilta kieltää maailman pelastamiseksi”, hän kirjoittaa. Hän korostaa myös, että ruoka lounailla oli hyvää ja että ei käy lounailla ruoan vuoksi, vaan tapaamassa ihmisiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





