Siirtogeeninen lohi ui kohti amerikkalaisten lautasia
Kanadassa viranomaiset ovat hyväksyneet siirtogeenisten lohenpoikasten tuotannon kaupallisessa mittakaavassa, kertoo The Guardian -lehti.Yhdysvaltalainen, AquaBounty -niminen yritys on siirtänyt lohiin Tyynenmerellä asuvan kuningaslohen ja toisen, kivinilkan sukuisen kalalajin perimää.
Jalostuksen tavoitteena on jouduttaa lohien kasvua pyyntikokoisiksi. AquaBounty väittää, että sen lohet varttuvat puolessa siitä ajasta, minkä tavanomaiset lohet tarvitsevat.
Kanadalaisviranomaisen päätös ei vielä salli lohenpoikasten myyntiä kasvattamoille. Guardianin mukaan AquaBounty vie poikasensa Panamaan koekasvatusta varten.
Tuotantolaitoksen hyväksyntä on yritykselle silti tärkeä askel kohti sen lohen kaupallistamista.
Suomessa Guardianin uutisesta kertoi Talouselämä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


