Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Juristi Tuuli Lovén halusi pelastaa vanhan sukukartanon, nyt hän emännöi retriittejä ja toteuttaa lapsuuden unelmaansa: "Loppuelämäksi riittää kunnostettavaa"

    Tuuli Lovénin lapsuuden haaveesta tuli totta, kun hän haltuunsa Tuomiston kartanon. Paikasta on kehkeytynyt hyvinvointikeidas, missä nauru raikaa ja välillä itketään.
    Vaihto-opiskeluaika Lontoossa kirkasti Tuuli Lovénille omien juurien tärkeyden. ”Ymmärsin, miten paljon voimaa antaa, kun tietää, missä omat juuret ovat.”
    Vaihto-opiskeluaika Lontoossa kirkasti Tuuli Lovénille omien juurien tärkeyden. ”Ymmärsin, miten paljon voimaa antaa, kun tietää, missä omat juuret ovat.” Kuva: Sanne Katainen

    Tuomiston kartanorakennus Sastamalan Karkussa on seissyt Rautaveden rannalla ryhdikkäänä jo 1800-luvun puolivälistä asti. Kun Tuuli Lovén lapsena ja nuorena vietti siellä kesiään ja lomiaan, ihana mummola edusti hänelle pysyvää turvapaikkaa elämän muutosten keskellä. Hän ajatteli, että hän haluaa pitää suvun paikasta huolta – sitten joskus, kun on eläkkeellä.

    Vaihto-opiskelijana Lontoossa valkeni elämänura. Tuuli opiskeli oikeustieteellisessä ja päätti erikoistua ympäristöoikeuteen.

    Valmistuttuaan hän pääsi ympäristöministeriöön lainvalmistelutehtäviin ja työskenteli myös EU-komissiossa Brysselissä. Sen jälkeen hän päätyi edustamaan Suomea merioikeusasioissa aina YK:n päämajaan asti New Yorkiin.

    ”Se oli silloin ehkä upeinta, mitä tiesin. Mutta tulin aina tänne Tuomistolle keräämään voimia ja lataamaan akkuja.”

    Kartanoa asuivat tuolloin Tuulin Tuidu-täti ja Olli-eno vaimoineen.

    Yllättäen Tuidu-täti kuoli vuonna 2010, vähän yli seitsemänkymppisenä. Eno jäi vaimonsa kanssa pitämään talosta huolta.

    Tuuli oli tavannut vuonna 1997 liikunnanopettaja Heikki Tiitisen, avioitunut ja saanut pojat Oton ja Alexin. Perhe asui Helsingissä ja myöhemmin Hyvinkäällä ja kävi kartanossa viikonloppuvapailla.

    Kunnes vuonna 2014 eno ilmoitti, että he alkavat olla liian vanhoja ylläpitämään kartanoa.

    ”Keskelle kiireistä elämää tulikin se hetki, että piti valita. Lähdenkö toteuttamaan unelmaani?”

    Tuuli Lovén kattaa joulupöydän ruokasaliin, jonka seinälle pöllömaalaus on päässyt kunniapaikalle.
    Tuuli Lovén kattaa joulupöydän ruokasaliin, jonka seinälle pöllömaalaus on päässyt kunniapaikalle. Kuva: Sanne Katainen

    Kartano meni puolijulkiseen myyntiin. Tuuli oli suvusta ainut, joka oli kiinnostunut ostamaan talon, mutta nelikymppisen lapsiperheen resurssit olivat rajalliset.

    ”Tein korkeimman tarjouksen, mutta sitä ei hyväksytty. Silloin tuli seinä vastaan asiassa, josta olin lapsesta asti haaveillut. Minun täytyi irrottaa käteni unelmasta.”

    Oli marraskuinen päivä, ja Tuuli käveli Helsingin Bulevardilla. Koko elämä tuntui harmaalta ja merkityksettömältä.

    ”Nostin vähän katsettani. Yhtäkkiä vastassa oli pöllö. Pysähdyin. Pöllömaalauksessa lintu lentää, sen siivet kantavat. Aloin itkeä. Täällä Tuomistolla on aina ollut pihalla pöllöpatsas. Maalaus toi valtavasti toivoa, sillä vaikka olin irrottanut itseni unelmasta, toivosta en pöllön ansiosta luovuttanut.”

    Tuuli osti maalauksen itselleen ja ripusti sen seinälle.

    Elokuussa 2015 Tuuli sai töistä kaksi vuotta opintovapaata. Hän aikoi opiskella lisää. Myötätuulen innoittamana hän päätti ihan pienesti korottaa tarjoustaan Tuomistosta, sillä kartano oli yhä myynnissä.

    ”Yhtäkkiä tarjous hyväksyttiin ja oltiin valmiita tekemään kaupat. Itkin onnesta ministeriön avokonttorin lasikopissa. Tuntui, että sain pelastettua Tuomiston.”

    Kartanon yläkerran majoitustiloissa jokaisella vieraalla on oma vuode, jonka ympärille voi vetää verhon.
    Kartanon yläkerran majoitustiloissa jokaisella vieraalla on oma vuode, jonka ympärille voi vetää verhon. Kuva: Sanne Katainen

    Sitten alkoi tapahtua. Jo saman viikon viikonloppuna kartanossa pidettiin ensimmäinen retriitti.

    ”Täällä ei ollut huonekalun huonekalua, oli vain patjat lattialla, kun helsinkiläinen joogastudio tuli testaamaan tiloja”, Tuuli naurahtaa.

    Ajatus retriittikartanosta oli kypsynyt pikkuhiljaa, sillä juristin työn ohella Tuuli oli harjoittanut joogaa parikymmentä vuotta ja toiminut myös joogaohjaajana.

    Tuomiston tilayhtymä purettiin, tehtiin kiinteistökaupat. Tuulin perhe osti tilakeskuksen ja vajaan neljän hehtaarin tontin, johon sisältyy vanha omenatarha. Loput maat ovat edelleen pääosin suvun omistuksessa.

    Keväällä 2016 Tuuli oli joka viikonloppu remontoimassa Tuomistoa, ja perhe asui Hyvinkäällä. Kesällä Hyvinkäällä pihaan käveli tuntematon pariskunta, joka sanoi, että jos joskus olette kiinnostuneita myymään talonne, niin soittakaa meille, me ostetaan. Kahden viikon päästä talo oli myyty ja koko perhe oli muuttanut Karkkuun.

    ”Tämä on ollut elämäni suurin projekti. Suunnittelin remontin itse, ja olin puolitoista vuotta joka päivä myös tekemässä sitä itse. Parhaimpina päivinä oli yhdeksän remonttifirmaa yhtä aikaa tontilla hääräämässä. Siinä sitten maalaisremonttireiskat olivat ottamassa käskyjä tällaiselta city-blondilta”, Tuuli virnistää.

    Yli 150 vuotta vanhaan hirsitaloon on asennettu maalämpö, uusittu sähköt ja putket, märkätilat ja kaksi keittiötä ja kaikki pinnat, eristetty vintti, maalattu ulkovaippa, rakennettu isot terassit ja parkkipaikat.

    Ulkorakennuksiakin on uusittu ja tehty salaojat. Kattoremontti on tulossa seuraavaksi.

    ”Loppuelämäksi riittää kunnostettavaa”, Tuuli tietää.

    Remonttiin Tuuli sai pankkilainaa, mutta myös Leader-tukea, mitä hän arvostaa suuresti, vaikka se onkin vain pieni osa kustannuksista.

    Lovén-Tiitisen perhe on sopeutunut hyvin maalla asumiseen. Tampereelle on puolen tunnin matka, minne Isä Heikki kuljettaa Alexia (vas.) ja Ottoa usein jalkapalloharjoituksiin.
    Lovén-Tiitisen perhe on sopeutunut hyvin maalla asumiseen. Tampereelle on puolen tunnin matka, minne Isä Heikki kuljettaa Alexia (vas.) ja Ottoa usein jalkapalloharjoituksiin. Kuva: Sanne Katainen

    Kesäkuussa 2017 tulivat ensimmäiset oikeat retriittiasiakkaat. Vielä edellisenä yönä hakattiin nauloja vintin seinään. Vinttisalista tuli upea joogastudio järvinäköaloineen.

    Alusta asti Tuuli valitsi paikan teemaksi hyvinvoinnin. ”Halusin sellaista porukkaa, joka rakastaa rauhaa ja osaa olla. Ajattelin, että vedän itse joogaretriittejä, mutta löysinkin itseni keittiöstä tekemästä ruokaa ja ystävät tulivat pitämään retriittejä.”

    Viime kesäkuussa Tuuli irtisanoutui ministeriöstä hallintosihteerin virastaan. Aviopuoliso pystyy tekemään työtään hyvin Karkusta käsin, sillä hän johtaa fysioterapiaketjua, jolla on toimipisteitä ympäri maata ja toimitilat myös puolen tunnin matkan päässä Tampereella.

    Sana retriittikartanosta on levinnyt tehokkaasti ilman kallista markkinointia. Remonttivaiheessa Tuuli kirjoitti yhden sähköpostin omalle verkostolleen, joista suurin osa on joogaopettajia, että Tuomistolle voi tulla pitämään retriittejä. Lisäksi kartanolla on verkkosivut ja päivityksiä Facebookissa ja Instagramissa.

    Tuomiston kalenteri on täynnä jo ensi vuoden loppuun asti. Nyt Tuuli myy viikonloppuretriittejä vuoden 2021 keväälle ja syksylle.

    Viikkorytmi on vakiintunut niin, että torstaista maanantaihin aika on pyhitetty retriiteille: torstaina valmistellaan, perjantaina asiakkaat tulevat ja sunnuntaina lähtevät. Maanantaina siivotaan. Tiistaina ja keskiviikkona tehdään kaikkea muuta.

    Joulu- ja tammikuun Tuomiston ovet ovat kiinni. Silloin vedetään henkeä, että kesällä jaksetaan pitää pitkiäkin retriittejä maanantaista lauantaihin.

    Kartanon vintille on kunnostettu joogasali. "Koska kysymys on yhden ihmisen mikroyrityksestä, etenen pienin askelin. Onhan tämä uutta toimintaa perinteisen maanviljelyn rinnalle", Tuuli Lovén sanoo.
    Kartanon vintille on kunnostettu joogasali. "Koska kysymys on yhden ihmisen mikroyrityksestä, etenen pienin askelin. Onhan tämä uutta toimintaa perinteisen maanviljelyn rinnalle", Tuuli Lovén sanoo. Kuva: Sanne Katainen

    ”Onhan tämä ollut valtavan antoisaa!”, Tuuli huokaa.

    Vieras tulee Tuomistolle kuin kotiin. Emäntä halaa ovella, ja talon seinät henkivät historiaa ja elettyä elämää: on pinkopahvia, kukkatapetteja, värikästä taidetta, pitsiverhoja ja vanhoja huonekaluja. Vähän boheemia ja lämminhenkistä.

    Talossa on talvella tilaa parillekymmenelle yöpyjälle ja kesällä vielä useammalle. Tuuli on suunnitellut sisustuksenkin itse, sillä hän sanoo, ettei voinut ottaa ulkopuolista sisustussuunnittelijaa, joka ei tunne talon henkeä ja historiaa. Vuosien varrella varastoon kerätyt aarteet ovat Tuomistolla nyt päässeet arvoisilleen paikoille.

    Talon toisessa päädyssä on perheen oma puoli, jonne vierailla ei ole pääsyä. Pojat ovat nyt 9- ja 11-vuotiaita ja käyvät koulua Karkussa. Vapaa-ajan täyttävät jalkapalloharjoitukset Tampereella.

    Lähellä, vain 15 kilometrin päässä Vammalassa, asuvat Tuulin vanhemmat, jotka muuttivat sinne eläkkeelle päästyään.

    ”Isä on metsänhoitaja ja hän rakastaa huolehtia omenatarhasta. Puristimme syksyllä 700 litraa omenamehua. Tarkoitus on istuttaa lisää omenapuita ja kehittää omenatarhan tuotteita myyntiin asti”, Tuuli suunnittelee.

    Äidiltään Tuuli sanoo perineensä kaikenlaisen yrttihörhöilyn. Äidin keräämät rohdoskirjat ovat kaikkien selailtavissa Tuomiston salissa, muiden hyvinvointikirjojen joukossa.

    Retriitti-sana on joillekin vieras tai tuo mieleen kurssin, jossa ei saa puhua eikä elämöidä. Tuomistolla pidettävät retriitit eivät Tuulin mukaan liity mihinkään uskontoon, vaikka retriittiperinteen tausta onkin luostarissa: on vetäydytty hälinästä hiljaisuuteen.

    ”Meidän retriittimme ovat kursseja, joihin liittyy täysihoito ja hyvinvointiteema. On rauhoittumista, maalaus- ja kirjoitusretriittejä, joogaa, meditaatiota, ravinnon terveysvaikutuksia. ­Asiakkaat ovat 99-prosenttisesti naisia”, Tuuli kertoo.

    Jotkut Tuomistonkin retriitit ovat olleet hiljaisuuden retriittejä. ”Mutta yleensä täällä raikaa nauru pitkin seiniä ja välillä itketään. Täällä on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään omaa elämäänsä ja syvempiä arvojaan. Ovatko ne linjassa keskenään.”

    Tuuli itse ei ole katunut ratkaisuaan hypätä hyvätuloisesta juristinvirasta maalaiskartanon emännäksi. Hänestä maalla asuminen on ollut fantastista.

    ”Täällä on tilaa ja ajatuksilla vapautta lentää. Luovuus ja luontoyhteys voimistuvat. Ruokaa saa pöytään suoraan puutarhasta, ja maisema ravitsee sielua. Kaupunkiin pääsee tarvittaessa, mutta on onni saada pitää kotipesä maaseudun rauhassa.”

    Vaikka Tuulin unelma on nyt toteutunut, hän kokee olevansa vasta matkan alussa.

    ”En halua suunnata mihinkään tiettyyn suuntaan tämän kanssa, koska elämä on näyttänyt, että se menee omia uomiaan. Etenen avoimin mielin sinne päin, mikä tuntuu sydämessä hyvältä.”