Voimapuuro
Perinteinen keitetty puuro kuuluu monien vakioaamiaiseen, mutta vähäproteiinisena se pitää nälkää loitolla melko huonosti. Nälkä pysyy pidempään kurissa, jos valmiiseen puuroon lisää jotakin proteiinipitoista, esimerkiksi kananmunan tai maitotuotteita. Myös puuron vitamiinipitoisuutta voi parantaa keittämällä sen vaihteeksi veden sijaan hyvään marjamehuun.
Marjamehuun keitetty voimapuuro on kauniin värinen ja herkullisen makuinen. Tämän puuron kanssa on helppo opetella syömään vähäsuolaista puuroa Kuva: Sanne KatainenVoimapuuro
4 annosta
Ainekset
- 8 dl marjamehua, esim. puolukka- tai mustaviinimarjamehua
- (sokeria maun mukaan)
- (1/4 tl suolaa)
- 3 ½ dl puurohiutaleita (esim. kaura- tai neljän viljan hiutaleita)
- ½ dl maitorahkaa
- 2 kananmunaa
Lisäksi
- 2 dl marjoja (esim. mustikoita, mustaherukoita tai puolukoita)
Valmistusohje
Kiehauta mehu ja lisää tarvittaessa sokeria sekä halutessasi suolaa. Sekoita joukkoon hiutaleet ja hauduta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.
Sekoittele puuroa muutama kerta haudutuksen aikana.
Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon maitorahka sekä munat.
Tarjoa puuro tuoreiden tai pakastettujen marjojen kanssa.
Vinkki: Keitä voimapuuro hiukan tavanomaista paksummaksi, koska rahka- ja kananmunalisäys tekevät rakenteen löysemmäksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
