
Suomessa järjestetään maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen tapahtuma: Vieraita saapuu toiselta puolelta maailmaa
Tällaista ei nähdä missään muualla maailmassa. Kymmenen vuotta täyttävä Grand Champagne tarjoaa ainutlaatuisien tapahtuman, johon tullaan vieraaksi ulkomailtakin.Samppanjaan voi liittyä ennakkoluuloja ja yleistystä. Kyseessä on kuitenkin vahvasti perinteiseen käsityöhön sekä viljelyyn perustuva juoma, jota on nautittu jo satoja vuosia.
Samppanjan maineeseen vaikuttanee se, että pullon hinta voi nousta korkeaksikin. Jos samppanja kiinnostaa, tai se on itselle uutta, pystyy siihen tutustumaan helposti lasillisen hinnalla huhtikuussa.
Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla 24.4.–26.4. järjestettävä Grand Champagne Helsinki täyttää tänä vuonna jo kymmenen vuotta. Tapahtumaan osallistuu yli 80 samppanjataloa 400 samppanjallaan. Tämä on valtava määrä kansainvälisestikin tutkailtuna. Kellarimestareita tapahtumassa vierailee 15.
Yksi tapahtuman vahvuuksista on se, että se tarjoaa monenlaisia Master Class -luentoja, joilla pääsee tutustumaan samppanjoihin ja maistelemaan niitä ammattilaisen johdolla.
Master Class -luennoilla pääsee kuulemaan tarkemmin samppanjoista ja toki myös maistelemaan niitä. Kuva: Ceesta OyGrand Champagneen ostetaan pääsylippu, jonka jälkeen tapahtumassa voi kierrellä vapaasti.
Maisteluannokset ostetaan yksi kerrallaan lasista, joka sisältyy juhlavuoden kunniaksi pääsylipun hintaan. Hinnat alkavat neljästä eurosta, joten samppanjoiden maailmaan pääsee tutustumaan edullisesti. Kokeneemmille on tarjolla taas kellarin helmiä, kuten tämän vuoden vanhin maistettava samppanja vuodelta 1975.
”Missään muualla maailmassa ei pääse maistamaan laseittain näin suurta määrää erilaisia samppanjoita”
Grand Champagne Helsinki sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, kun Ceesta Oy:n Taru From, Christian From ja Master of Wine Essi Avellan istuivat alas miettimään, miten he voisivat järjestää mahdollisimman hyvän tapahtuman samppanjan ystäville.
”Olimme olleet mukana yhdessä toisessa tapahtumassa, ja meillä oli paljon ideoita siitä, miten voisimme kehittää tapahtumaa ja tehdä siitä vielä paremman. Totesimme, että on parempi, että teemme itse oman tapahtuman, jotta saamme siitä sellaisen, kuin haluamme” Christian From kertoo.
Ensimmäisenä vuonna paikalla oli 14 näytteilleasettajaa ja satakunta samppanjaa. Paljon on siis ehtinyt tapahtua. Nyt Grand Champagne vetää Suomeen paljon ruokaturisteja.
”Viime vuonna meidät yllätti se, kuinka valtavasti kansainvälisiä vierailijoita saapui paikalle. Osallistuja oli 71 eri maasta. Ruotsista oli ennätysmäärä, useita satoja osallistujia”, From kertoo.
Fromin mukaan on hienoa, että Suomen kokoisessa maassa on saatu aikaan suuri samppanjatapahtuma, joka on tärkeää myös turismille.
”Kansainvälisellä tasolla uskallamme sanoa, että tämä on maailman suurin samppanjatapahtuma. Missään muualla maailmassa ei pääse maistamaan laseittain näin suurta määrää erilaisia samppanjoita”, From toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








