Viikinkien voimajuomasta herrasväen huulille ja kaiken kansan keittiöihin – sima on kokenut vuosituhannen aikana melkoisen muodonmuutoksen

Sima kuuluu oleellisena osana vappuun. Kuva: Jaana Kankaanpää

Huhtikuun loppupuolella sitruunat ja fariinisokeri alkavat huveta kauppojen hyllyistä, sillä yhdessä jos toisessakin kotikeittiössä valmistuu sima.

Sima on kokenut yli vuosituhannen aikana melkoisen muodonmuutoksen vahvasta, hunajaisesta aikuisten juomasta nykyiseksi miedoksi ja raikkaan sitruunaiseksi versioksi, kertoo Turun kaupungin museopalvelujen yleisötyön amanuenssi Leena Tiilikainen.

Aiempina vuosisatoina simaa kutsuttiin nykyisen Suomen alueella esimerkiksi hunajaviiniksi tai ruotsin kielen mukaisesti nimellä ”mjöd”. Selvyyden vuoksi tässä jutussa kuitenkin käytetään termiä ”sima”.

Viikingit valmistivat siman varhaisversiota jo rautakauden lopulla 800–900-luvuilla. Tiilikainen kertoo, että viikinkien alkuperäinen sima oli hiivalla käytettyä hunajavettä.

”Alkuperäinen sima ei todellakaan ollut lastenjuomaa, vaan kyllä siitä on aikamieskin juopunut. Simaa käytettiin erityisesti taistelutahdon nostatukseen.”

Viikinkien voimajuoma koki keskiajalla muodonmuutoksen ylhäisten piirien fiiniksi juotavaksi. Esimerkiksi Ruotsia vuosina 1523–1560 hallinnut kuningas Kustaa Vaasa hörppi simaa mielellään, ja sama juoma maistui myös Suomen herttuana vuosina 1556–1563 toimineelle Juhanalle-herttualle Turun hovissa.

Keskiaikainen sima oli vahvaa hunajaviiniä, jossa on arvioitu olleen jopa 17 prosenttia alkoholia. Noin yksiprosenttinen nykysima jää siis kauas keskiaikaisen serkkunsa vahvuudesta.

Myöhäiskeskiajalla simaa valmistettiin Turussa kiehauttamalla hunajavesi ja kuorimalla pinnalle syntynyt vaahto. Jäähtyneeseen keitokseen lisättiin hiiva, ja juoman annettiin käydä vuoden päivät puutynnyrissä.

Simasta tuli vappujuoma 1900-luvun alkuun mennessä. Varsinkin kieltolain aikana 1920-luvulla siman asema vahvistui, sillä alkoholipitoisemmat juhlajuomat olivat kiellettyjä. Kuva: Pekka Fali

1500-luvun lopulla Turun simakeisarinnan titteli kuului Valpuri Innamaalle, joka oli aikansa mahtinainen. Sima oli vain pieni osa hänen liiketoimiaan, mutta juuri hänen ansiostaan sima liikkui moneen suuntaan ympäri Itämeren satamakaupunkeja. Sima olikin myöhäiskeskiajan Turussa viinin jälkeen suosituin tuontialkoholi.

Sima pysyi pitkään harvojen juomana, sillä hunaja oli vaikeasti kerättävää ja kallista, ja lisäksi siman käyminen vei aikaa. Kun simaa kuitenkin oli tarjolla, se ei katsonut kalenteria, vaan simalaseja nosteltiin ympäri vuoden.

1700-luvulla Eurooppaan alkoi saapua sokeriruo’osta valmistettua sokeria. Tätä makeaa uutuusherkkua oli tietenkin mahdollista hankkia myös tänne Pohjolan perukoille, jos vain maksukykyä riitti. Varakas väki saattoi herkutella sokerin lisäksi myös sitruunoilla ja rusinoilla, ja vähitellen sima koki muodonmuutoksen hunajajuomasta sokerilla makeutetuksi sitrusjuomaksi.

Kalliista tuontiaineista valmistettu sima pysyi pitkälle 1800-luvulle parempien piirien herkkuna, jota nautittiin raikkaan makunsa ansiosta erityisesti kevyenä kesäjuomana. Tältä ajalta ovat peräisin myös sellaiset siman variaatiot kuin herrasväensima, johon käytettiin makuaineeksi mustaviinimarjapensaanlehtiä silloin, kun sitruunoita ei ollut saatavilla.

Sokeri halpeni 1800-luvun loppupuolella, ja viimeistään 1900-luvun alussa myös tavallisella kansalla alkoi olla mahdollisuus valmistaa simaa kotioloissa. Kotitekoinen sima oli myös edullisempaa kuin kaupasta ostettu limonadi.

Simasta tuli vappujuoma 1900-luvun alkuun mennessä, Tiilikainen kertoo. Varsinkin kieltolain aikana 1920-luvulla siman asema vahvistui, sillä alkoholipitoisemmat juhlajuomat olivat kiellettyjä.

”Sima muuttui vähitellen kaiken kansan kesäjuomaksi, ja vapun tienoillahan on hyvä aloitella kesäkautta”, Tiilikainen sanoo.

Jotain siman elinvoimasta kertoo se, että edelleen joka vuosi ennen vappua julkaistaan uusia simareseptejä.

”Simaahan voi tehdä vaikka raparperista tai laittaa sinne makuaineeksi humalaa tai vaikka pullon pilsneriä”, Tiilikainen kuvailee.