Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Resepti

Nyhtökaritsa

Kari Salonen
Itse tehty pannurieska täytettynä nyhtökaritsalla ja kasviksilla on koko perheen herkkua.

Nyhtökaritsa

Ainekset
  • luomukaritsan lapa, luulla
  • kourallinen tuoretta timjamia, hienonnettuna
  • 1 oksa rosmariinia, hienonnettuna
  • 1 rkl öljyä
  • 1 sitruunan mehu
  • 4 valkosipulinkynttä, karkeasti hienonnettu
  • 1 rkl kuminan siemeniä
  • 1 tl fenkolin siemeniä
  • ½ tl rouhittua mustapippuria
  • ½ tl merisuolaa
  • 1 dl vettä
Valmistusohje

Kuumenna uuni 160 asteeseen.

Aseta karitsan lapa syvään paistovuokaan.

Pane valkosipuli, siemenet ja mausteet mortteliin ja murskaa kevyesti. Siirrä ne kulhoon ja purista sekaan sitruunan mehu ja lisää tuoreet yrtit.

Tee muutama viilto lihan pintaan ja hiero mausteet koko pintaan. Lisää vesi paistovuokaan.

Pane vuoka uuniin 45 minuutiksi, kunnes liha on ruskistunut, peitä sitten foliolla ja laita takaisin uuniin noin kolmeksi ja puoleksi tunniksi, kunnes liha on hyvin pehmeää.

Ota liha uunista ja anna levätä folion alla 20 minuuttia. Vedä tai revi lihat luusta irti kahdella haarukalla.

Arvioi resepti:
Katso myös nämä reseptit