Talous

Kaupunkeja pitää vahvistaa kehysriihessä lisärahalla, vaatii Suomen suurimpien kaupunkien C21-kopla

"Kaupungit ovat keskeisessä asemassa koronakriisistä elpymisessä ja uuden talouskasvun luomisessa, ja niiden potentiaali on tunnistettava", ryhmä vaatii.
Jaana Kankaanpää
Kaupunkien toimintaedellytyksiä on vahvistettava ja niiden potentiaali tunnistettava, vaativat Suomen 21 suurinta kaupunkia.

Suomen 21 suurimman kaupungin kopla eli niin sanottu C21-ryhmä vaatii hallitukselta lisää huolenpitoa kaupungeille.

C21-kaupunginjohtajat edellyttävät, että hallitus vahvistaa huhtikuun puoliväliriihensä yhteydessä kuntatalouden kestävyyttä ja turvaa kaupunkien kyvyn investoida koronakriisin jälkeiseen kasvuun.

"Kaupungit ovat keskeisessä asemassa niin koronakriisin hoidossa kuin siitä elpymisessä ja uuden talouskasvun luomisessa, ja niiden toimintaedellytyksiä on vahvistettava ja potentiaali tunnistettava", C21-ryhmän kannanotossa sanotaan.

Ryhmän mukaan kuntien ja kaupunkien menopaineita lisäävät lähivuosina koronan lisäksi väestön kasvu ja ikääntyminen, pitkäaikaistyöttömyys, palkkaratkaisut sekä hallitusohjelman mukaiset kuntien tehtävien laajennukset. Viimevuotiset koronatuet auttoivat akuutissa tilanteessa, mutta niillä ei ratkaista pitkän aikavälin kestävyysongelmia.

Ryhmä vaatii hallitusta korvaamaan kuluja ja menetyksiä myös tulevina vuosina ja perää lisätukea erityisesti luovien alojen ja kulttuurin, joukkoliikenteen sekä matkailu- ja tapahtuma-alalle. Täysimääräinen korvausvaade koskee myös koronatestauksia, jäljittämistä, rokotuksia, potilaiden hoitoa sekä kansainvälisten matkailijoiden karanteeneja.

C21-ryhmä vaatii hoito- ja palveluvelan hoitamiseen 450 miljoonaa euroa ja muistuttaa koronan jälkeisestä lasten ja nuorten, mielenterveys- ja päihdeongelmaisten sekä ikäihmisten palvelutarpeista.

Ryhmän mukaan sote-uudistus voi heikentää kaupunkien mahdollisuuksia selvitä velvoitteistaan, veloistaan ja investoinneistaan ilman merkittäviä verokorotuksia.

"Huolestuttavaa on, että samanaikaisesti valtio pyrkii myös kasvattamaan kuntien rahoitusosuutta valtakunnalliseen liikenneinfraan."

Kuntatalouden pitkän aikavälin kestävyys edellyttää, että hallitus korvaa kunnille täysin kaikki hallitusohjelman uusista tehtävistä ja velvoitteista aiheutuvat kulut, ryhmä vaatii ja haluaa poistaa kiky-sopimuksen vuosityöajan pidennykseen liittyneen valtionosuusvähennyksen.

C21-ryhmän mukaan suuret kaupungit haluavat vahvistaa kaupunkien roolia työllisyyden hoidossa, sillä kuntapohjainen malli luo uusia työpaikkoja, ehkäisee työttömyyttä ja vahvistaa kaupunkien elinvoimaa.

"C21-kaupunginjohtajat edellyttävät, että hallitus tekee puoliväliriihen yhteydessä yksiselitteisen linjauksen työllisyydenhoidon tehtävien pysyvästä siirrosta kuntien järjestämisvastuulle", sanovat Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Oulun, Turun, Jyväskylän, Kuopion, Lahden, Kouvolan, Porin, Joensuun, Lappeenrannan, Hämeenlinnan, Vaasan, Rovaniemen, Seinäjoen, Mikkelin, Kotkan, Salon ja Porvoon kaupunginjohtajat. Verkoston tehtävänä on vahvistaa kaupunkipoliittista keskustelua ja kaupunkien yhteistä edunvalvontaa ja sitä vetää Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Aiempia juttuja samasta aiheesta:

Elinkeinoministeri Kulmuni: Rahanjaon painopiste isoista kaupungeista pienempiin – "Seutukaupungit kannattelevat Suomen teollista vientiä. Ajattelen niille kunnianpalautusta"

Kuntaliitto isojen kuntien omista kokoontumisista: "Ei ole millään tavalla kiusallista meille"

Lue lisää

Saku Tuominen tunnustautuu puunhalaajaksi, joka uskoo talouskasvuun – ”Ihminen haluaa muuttua vain, jos se johtaa johonkin parempaan”

Venäjällä ensi kertaa yli tuhat koronakuolemaa vuorokaudessa

"Korona-aika oli työpaikkojen luottamuskoulu" – enää paluuta vanhaan läsnätyöruljanssiin ei ole, EK ja Yrittäjät arvioivat etätyön jatkoja

KoneAgriasta syytä iloon