Tiede & tekniikka

Mikään määrä hellyyttä ei ole lapsille tai aikuisille liian paljon – kosketus kuuluu ihmisyyteen

Toisen ihmisen miellyttävä kosketus torjuu kipua ja yksinäisyyttä.
Sanne Katainen
Tuntoaisti on ihmisten ensimmäinen aisti. Ilman hoivaavaa kosketusta lapsen kehitys ei etene normaalisti.

Kosketus on alkukantaisin kommunikaation ja yhteisöllisyyden muoto. Sen avulla vastasyntynyt otetaan yhteisön jäseneksi.

"Kosketusaisti kehittyy kohdussa sikiölle ensimmäisenä. Meillä ihmisillä on kosketukselle myötäsyntyisesti suuri alttius, ja tuntoaistin ärsykkeitä käsittelee aivoissa valtavan suuri alue", kulttuuriantropologi Taina Kinnunen kertoo.

Kosketusyhteys yhteisöön on avuttomalle vauvalle elintärkeä. Hoivaavan kosketuksen puute näkyy lapsissa kehityshäiriöinä.

"Tällaista laiminlyöntiä on vaikea korjata, vaikka ihmiset ovat uskomattoman hyviä selviytymään ja esimerkiksi väkivallasta voi toipua", Kinnunen kertoo.

Tuntoaisti on usein myös viimeinen aisti. Esimerkiksi kuulo- tai näköaistin heikkeneminen koskettaa monia ikääntyneitä, mutta tuntoaistin ongelmat ovat harvinaisia.

"Rakastava kosketus vaikuttaa meidän kaikkien psykofyysiseen terveyteemme, eikä sitä voi korvata, vaikka usein esimerkiksi hyväksyvän katseen ajatellaan toimittavan samaa tarkoitusta", Kinnunen kuvailee.

Kosketus torjuu tehokkaasti yksinäisyyden tunnetta, joka on myrkkyä myös aikuisille. Se paitsi välittää koskettajan viestin myös auttaa häntä tunnistamaan kosketuksen kohteen tunnetilan.

Pelkkä kädestä pitäminen tai itsensä loukanneen lapsen halaaminen vähentää kipua: kontakti toiseen ihmiseen vaikuttaa aivojen kipukeskukseen (Yle 11.4.2019).

"Jollei ihminen saa turvaa ja palkintoa ihmissuhteista, elimistö reagoi tavoilla, jotka heikentävät terveyttä ja jopa lisäävät kuolemanriskiä", Ylen haastattelema ylilääkäri ja professori Pekka Strang kuvailee yksinäisyyden vaikutuksia.

Yhteisöllisyyden ihmisen hormonijärjestelmä sen sijaan palkitsee.

"Ihminen kirjaimellisesti kylpee oksitosiinissa, endorfiineissa ja dopamiinissa. Siksi yhdessäolo tuntuu ihanalta – oli kyse sitten parisuhteesta, ystävyydestä tai kyläyhteisöstä."

Kosketuskulttuurit vaihtelevat maiden välillä voimakkaasti. Esimerkiksi Ruotsissa kosketus on avoimempaa ja monimuotoisempaa kuin Suomessa, jossa kosketusta leimaa pidättyvyys.

"Suomalaiset ovat viime vuosikymmeninä oppineet halaamaan, mutta se lähinnä korvaa kättelyä eikä kosketuksen määrä vuorovaikutuksen aikana ole lisääntynyt. Esimerkiksi Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa kosketus ei rajoitu pelkästään tervehtimiseen", Kinnunen kertoo.

Kulttuurilliset tekijät, koskettajien suhde, aikaisemmat kokemukset ja asema yhteisössä vaikuttavat siihen, koetaanko kosketus miellyttäväksi vai häiritseväksi.

"Kosketuksen miellyttävyyteen liittyy hirveästi osatekijöitä ja lukemattomia sävyjä", Kinnunen kertoo. "Esimerkiksi käden laittaminen olkapäälle voi tilanteesta riippuen saada aikaan täysin eri tulkintoja."

Kun seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta puhutaan yhä enemmän, pelko kosketuksen väärin tulkitsemisesta voi kasvaa. Esimerkiksi rohkean koskettelun ja flirttailun maissa on viime vuosina kyseenalaistettu, palveleeko kulttuuri myös huomion kohteeksi joutuvia naisia.

"Ketään ei saa koskettaa väkisin. Jos kosketusta halutaan lisätä esimerkiksi perheessä tai parisuhteessa, asiasta kannattaa keskustella yhdessä", Kinnunen painottaa.

"Toisaalta jokaista elettä ei kannata analysoida tai eritellä liikaa."

Mikään määrä miellyttävää kosketusta ei ole liian paljon, eikä esimerkiksi lapsen imetyksestä tai hellittelystä ole muuta kuin hyötyä.

"Eläinmaailmassa voimme nähdä, miten hellästi ja viisaasti hyvät nisäkäsemot hoitavat poikasiaan. Kosketuksella vastataan poikasen tarpeisiin, eivätkä sitä säätele ulkoiset vaatimukset", Kinnunen kuvailee.

Lue lisää:

Mikään kosketus ei ole automaattisesti miellyttävä, vaan sen tulkinta riippuu koskettajasta ja kosketuksen tavasta

Naisvihasta on keskusteltava avoimesti, muuten kärsivät sekä miehet että naiset

Lue lisää

Pakkosuoritettu seksi tappaa halut

Parisuhde on maatalousyrittäjien extreme-laji: Sitkutetaan yhdessä läpi stressin, väsymyksen ja seksin puutteen

Mikään kosketus ei ole automaattisesti miellyttävä, vaan sen tulkinta riippuu koskettajasta ja kosketuksen tavasta

Kun kaasuhella ei toimi tai taloon ei tule vettä, ratkovat lähinaapurit ensi hätään ongelmia – mutta entä kun lähinaapuria ei ole?