Geenit ohjaavat taimenta oletettua enemmän kohti kotijokea
Taimenen perinnöllinen taipumus päätyä takaisin kotijokeensa saattaa olla vahvempi kuin on aikaisemmin tiedetty.
Tutkimuksessa selvitettiin istutettujen taimenten nousua kudulle Ivalon Juutuanjokeen. Kuva: Juha KauppinenLohikalojen leimautumisen kotijokeensa on uskottu olevan pitkälti opittu ominaisuus, jossa joen vedestä syntyvällä hajumuistilla on tärkeä rooli. Tuoreen tutkimuksen mukaan hajumuisti ei välttämättä yksin selitä kotijokeen hakeutumista vaan myös geneettinen tausta näyttää vaikuttavan taimenen kotiutumiseen. Kotijoen löytyminen ei välttämättä vaadi kalalta edes aiempaa kokemusta.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksessa selvitettiin istutettujen taimenten nousua kudulle Ivalon Juutuanjokeen. Nousutaimenia tutkittaessa kävi ilmi, että todennäköisimmin Juutuanjokeen nousevat joen omaa kantaa olevat taimenet.
Kaikki istutettavat taimenenpoikaset merkitään kuonomerkillä, jolloin järjestelmällisen kalastussaalisnäytteenoton avulla saadaan tietoa kaloista.
Havainnot viittaavat tutkijoiden mukaan siihen, että taimenen perinnöllinen taipumus päätyä takaisin kotijokeensa on vahvempi kuin on aikaisemmin tiedetty.
Inarijärveen istutetaan osana Luonnonvarakeskuksen hoitamaa säännöstelyvelvoitetta taimenen kolmea pääkantaa: juutuanjokista, ivalojokista ja siuttajokista. Monivuotisen merkintäsarjan avulla selvitettiin, missä määrin eri taimenkannoista nousee kaloja kudulle järven länsiosaan laskevaan Juutuanjokeen.
Nykyisin kaikkia kolmea kantaa olevat taimenet kasvatetaan istutusikään asti Juutuanjoesta vetensä ottavalla Inarin kalanviljelylaitoksella. Aiemmin juutualaista sekä ivalojokista taimenta on kasvatettu myös järven eteläpuolella sijanneella Sarmijärven laitoksella.
Merkillepantavaa oli, että juutualaisten taimenten kotiutumisen todennäköisyys Juutuanjokeen oli 3–4-kertainen niin ikään Juutuanjoen vedessä kasvatettuun Siuttajoen taimeneen verrattuna. Myös Sarmijärven laitoksella kasvaneet ja järven ulappa-alueelle istutetut juutualaiset näyttivät päätyvän pyrkivän kahta muuta kantaa todennäköisemmin Juutuanjokeen. Pelkästään Sarmijärvellä kasvatettujen ivalojokisten taimenten todennäköisyys päätyä kudulle Juutuanjokeen oli alhaisempi.
Sarmijärvellä kasvaneiden juutualaisten taimenten päätymistä Juutuanjokeen aiempi leimaantumisteoria ei selitä. Nämä havainnot viittaavat siihen, että taimenen perinnöllinen taipumus päätyä takaisin kotijokeensa on vahvempi kuin on aikaisemmin tiedetty.
Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, ettei istutuspaikalla näyttäsi ennakko-olettamuksesta poiketen olevan merkittävää roolia kututaimenen kotiutumiseen tai harhailuun. Tämän perusteella taimenen vaelluskäyttäytyminen saattaisi erota osin esimerkiksi lohen vaelluskäyttäytymisestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




