PÄIVÄN KYSYMYS Riittävätköromutus-kokeilunmäärärahat?
Autojen romutuspalkkiokokeilu on voimassa heinäkuun alusta vuoden loppuun. Romutuspalkkion voi saada uuden henkilö- tai matkailuauton hankintaan, jos vie romutettavaksi oman, yli 10 vuotta vanhan auton ja ostaa tilalle enintään 120 grammaa kilometriä kohti hiilidioksidia päästävän ensirekisteröimättömän auton.
Kokeilun rahoittavat valtio ja autoala yhdessä. Valtion osuus on 1 000 euroa ja autoalan 500 euroa romutettavaa ajoneuvoa kohti. Valtion lisätalousarviossa tähän on varattu kolme miljoonaa euroa.
Kuinka paljon autoja on tuotu romutettavaksi tähän mennessä tietojohtaja Juha Kenraali Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista?
Autoliikkeiltä kerättyjen tietojen mukaan romutuspalkkiokokeilun aikana on 10. elokuuta mennessä kertynyt 1 130 uuden auton tilausta. Henkilöautojen romutustodistuksia kirjoitettiin heinäkuussa 6 434. Tuoreet tilastot saamme taas syyskuun alussa.
Kuinka paljon varatusta määrärahasta on käytetty?
1 130 uutta autoa merkitsee 1 130 000 euroa valtion budjetista.
Mitä jos määräraha loppuu kesken kokeilun, lisätäänkö sitä?
Jos määrärahat loppuvat, niin kokeilun jatkaminen edellyttää eduskunnan hyväksymää lisätalousarviota.
Miltä näyttää, jatkuuko kokeilu ensi vuonna?
Jatkosta ei ole tietoa ja sitä arvioidaan vasta kokeilun tulosten perusteella myöhemmin.
Tuure Kiviranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
