Tyttö joka vältti keskitysleirit
Natsi-Saksan juutalaisvainoista on kirjoitettu lukuisia dokumentteja, mutta yhä löytyy uusia, täydentäviä näkökulmia. Silti Euroopassa on ryhmittymiä, jotka väittävät holokaustia propagandaksi. Tärkeää on ettei totuus unohdu.
Miten joidenkin juutalaisten onnistui selviytyä vuosia jopa keskellä Berliiniä ”maan alla”. Mitä sellainen vaati?
Sodan jälkeen filologian tohtoriksi väitellyt Marie Jalowicz Simon (1922–1998) saneli kokemuksensa 77 ääninauhalle. Hänen poikansa, historioitsija, kokosi niistä kirjan ja tarkisti samalla olennaisten henkilöitten kohtalot. Arvostettu saksalainen historialehti Damals valitsi muistelmat vuoden 2014 parhaaksi historiateokseksi.
”Sitten juoksin pakoon” on huima, omakohtainen selviytymistarina parikymppisen Marien vaiheista julman hallinnon alla. Aluksi hän mukautui määräyksiin, ompeli tähden takkiin, teki pakkotyötä Siemensille ja esittäytyi asioitaan hoitaessaan: ”Olen juutalainen, rekisterissä Berliinissä, rekisteröity numerolla se ja se. Saanko esittää kysymyksen?” Laki määräsi näin tekemään.
Kun pakkosiirtojen aika tuli, Marie alkoi valmistella katoamista. Hän oli vastuussa vain itsestään: lakimies-isä kuoli 1941, äiti oli menehtynyt sairauteen jo aiemmin, sisaruksia hänellä ei ollut. Rohkea ja nokkela tyttö oli vapaa olemaan epäsovinnainen, tarvittaessa jopa häikäilemätön.
Etua oli myös arjalaisesta käyvästä, viehättävästä ulkonäöstä, sillä monen turvapaikan hinta oli seksi, avoliiton kaltainen suhde. Tästäkin puolesta teos kertoo avoimesti. Mutta tärkeimmäksi kaikista osoittautui lopulta silkka sattuma, se pelasti hänet monta kertaa.
Oman tarinansa kautta Marie tulee kuvanneeksi muitakin paenneita ja myös saksalaista, tavallista kansaa. Kirjan valossa natsien vastustajia oli paljon. Ulkoisesti moni näytti sopeutuneen, mutta kulissien takana saattoi auttaa juutalaisia henkensä uhalla loppuun asti.
Muistan käyntini Anne Frankin piilopaikassa Amsterdamissa. Salaisen siiven ullakkotiloihin kiivettiin kirjahyllyn taakse kätkettyä kapeaa portaikkoa. Siellä kaksi perhettä eli auttajiensa varassa, kunnes heidät kavallettiin. Heihin nähden Marie pystyi ajoittain liikkumaan vapaasti, joskin uhka paljastumisesta seurasi kantapäillä joka hetki.
Marie Jalowicz Simonin tarina on kaunistelematon kuvaus yksilön sitkeydestä ja sopeutumiskyvystä, mutta myös siitä että ominaisuudet eivät ole yleistettävissä. Ei voi puhua kaikista saksalaisista eikä kaikista juutalaisista, kuten ei näinä aikoina mieliä askarruttavista muslimeistakaan.
Anelma Järvenpää-Summanen
Marie Jalowicz Simon:
Sitten juoksin pakoon.
Juutalaistytön selviytymistarina 1940–1945.
Suom. Otto Lappalainen.
403 sivua. Gummerus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
