Ville Merinen pitää kiinni väitteistään avustajien häirinnästä eduskunnassa
Kansanedustajien avustajat avustavat heitä esimerkiksi tietojen hankinnassa, yhteydenpidossa kansalaisiin ja mediasuhteissa. Kansanedustajat valitsevat avustajansa itse.
Kansanedustaja Ville Merisen mukaan kyseessä ei ole yhden tai kahden puolueen ongelma. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.Kansanedustaja Ville Merinen (sd.) pitää kiinni väitteistään eduskunta-avustajiin kohdistuvasta häirinnästä eduskunnassa. Merinen sanoo Instagramissa seisovansa sataprosenttisesti sanojensa takana.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kertoo keskustelleensa tiistaina Merisen kanssa.
”Hän on saanut luottamuksella tietoonsa tapauksia, joihin liittyy epäasiallista käytöstä eduskunnassa. Merinen ei kerro tapausten yksityiskohtia tai henkilöiden nimiä julkisesti”, sanoo Tuppurainen Instagramissa.
STT on tavoitellut Meriseltä ja Tuppuraiselta haastattelua.
Tuppuraisen mukaan SDP:n eduskuntaryhmällä on toimintatavat ja rakenteet, joiden kautta tietoon tulleet häirintätapaukset käsitellään.
”Olemme kannustaneet sekä edustajia että henkilökuntaa kertomaan pääsihteerille tai tiimien esihenkilöille, jos he ovat kohdanneet työssään häirintää.”
Vs. eduskunnan pääsihteeri Mikael Koillinen kertoo, että eduskunnan kanslian tekemät kyselytutkimukset eivät tue ajatusta, että eduskunta-avustajien huono kohtelu olisi kovin systemaattista, säännönmukaista tai laajaa. Niissä trendi on ollut laskeva.
”Toki on tietysti niin, että meillä on eduskunnassa nollatoleranssi tuollaiselle käytökselle, että yksikin tapaus on liikaa”, Koillinen sanoo STT:lle.
Merinen puhui avustajien häirinnästä alun perin Ylen Vallan algoritmi -dokumenttisarjassa, joka on julkaistu Yle Areenassa maanantaina. Merinen sanoo, että häntä on lähestytty asiasta terapeuttitaustansa vuoksi. "Terapeuttivillenä" somessa tunnettu Merinen on psykoterapeutti.
”Kun olen tällainen terapiaihminen, niin minua on lähestytty aika monesti tästä aiheesta”, Merinen kertoo dokumentissa.
Merinen sanoo, että kyseessä on todella vaikea aihe.
”Sulla on sellainen asetelma, että sinä olet täysin suojattu. Jos se sun vähän niin kuin "työntekijä" ei miellytä tai näin, niin voit vaan sanoa, että vaihdetaan se.”
Toimittaja luettelee fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan, kiusaamisen, ahdistelun ja häirinnän.
”Juuri näin, sanoit ne ääneen”, Merinen sanoo sen jälkeen.
Hänen mukaansa kyseessä ei ole yhden tai kahden puolueen ongelma.
”Asia tullee ilmi nyt. Toivottavasti avustajien tilanne paranee.”
Kansanedustajien avustajat avustavat heitä esimerkiksi tietojen hankinnassa, yhteydenpidossa kansalaisiin ja mediasuhteissa. Kansanedustajat valitsevat avustajansa itse.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




