"Lainsäädäntö on ajalta, jolloin hevoskärryt olivat yleisin kulkuväline" – Keskusta haluaa suomalaiset monikuntalaisiksi ja merkittäviä säästöjä valtion työntekijöiden etätöistä
Puolue arvioi, että jos valtion työntekijät tekisivät pysyvästi etätyötä kaksi tai kolme päivää viikossa, valtion toimitiloista jää tarpeettomaksi jopa puolet.
Nopeiden rataliikenneyhteyksien ylläpitäminen ja kehittäminen on puolueen mukaan yksi tärkeimmistä työkaluista edistää monipaikkaisuutta. Kuva: Kari SalonenKeskusta julkaisi tänään torstaina kuntavaaliohjelmansa, jossa se keskittyy monipaikkaisen ja hajautetun yhteiskunnan hahmotteluun. Puolueen mielestä etätyöhön pitäisi siirtyä laajasti esimerkiksi julkishallinnossa.
"Pelkästään valtionhallinnon toimitilojen tarve voisi vähentyä puolella, jos jokainen työntekijä tekisi noin puolet viikosta etätyötä", Kohti väljempää Suomea- ohjelmassa sanotaan.
Puolue arvioi, että jos valtion työntekijät tekisivät pysyvästi etätyötä kaksi tai kolme päivää viikossa, valtion toimitiloista jää tarpeettomaksi jopa puolet. Säästöä tästä aiheutuisi jopa 86–108 miljoonaa euroa vuodessa.
"Lisäksi matkustuksen vähenemisestä aiheutuisi arviolta kymmenien miljoonien säästöt vuosittain", ohjelmassa kuvataan.
Suomalaisten on puolueen mukaan siirryttävä monikuntalaisuuteen, johon ensimmäisenä etappina toimii e-kuntalaisuus.
"Keskustan lähtökohtana on se, että Suomen lainsäädännön on vastattava ihmisten arkea. Nykyinen kotipaikkaa koskeva lainsäädäntö on perua ajalta, jolloin hevoskärryt olivat yleisin kulkuväline eikä monien kuntien välillä ollut kuin kinttupolku", puolue luonnehtii.
Lainsäädäntö on keskustan mukaan kaukana todellisuudesta, jossa moni jakaa arkensa kahden tai useamman paikkakunnan välillä.
"Siksi keskustan lopullisena tavoitteena on saada lakiin oikeus monikuntalaisuuteen. Jos se edellyttää perustuslain muuttamista, keskusta on siihen valmis."
Monikuntalaisuuden lisäksi keskusta haluaa verotuksen kannustavan etätyöhön. "Verottajan on tulkittava työhuonevähennystä siten, että se tukee monipaikkaisuutta. Työmatkavähennystä on uudistettava niin, että se ottaa huomioon myös etätyön. Verotuksen muuttaminen monipaikkaisuutta edistäväksi edellyttää monipaikkarekisterin perustamista ja e-kuntalaisuutta."
Etätyön johtaminen on hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden osalta haastavaa. Keskusta suosittelee lääkkeeksi yhteiskäyttötiloja etätyöläisille. Puolueen mielestä jokaisen kunnan on kyettävä tarjoamaan tiloja.
"Esimerkiksi kunnan työntekijöiden siirtyminen etätyöhön vapauttaa kunnan toimitiloja muuhun käyttöön. Vapautuneita toimitiloja voidaan muuttaa kaikille avoimiksi yhteiskäyttötiloiksi."
Lisäksi kiinteä laajakaista on saatava käyttöön kaikkialle, myös vapaa-ajan asuntoihin, sillä 5G ei puolueen mukaan takaa maan huoltovarmuutta tai vaativien etätöiden sujumista.
"Keskusta lähtee siitä, että valtio täyttää EU:n elpymisrahoituksella Laajakaista kaikille -hankkeen runkoverkkovelvoitteen vuoden 2023 loppuun mennessä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
