Villisikoja saa metsästää mielin määrin, mutta kanta ei pienene ilman valikoivaa metsästystä
Kantaa hallitaan ampumalla nuoria eläimiä ja naaraita.
Suomen Riistakeskuksen saalisseurannan mukaan tammikuun 1. päivän jälkeen villisikoja on ammuttu yhteensä 48 koko maassa. Kuva: Jukka Pasonen”Villisika on Ruotsissakin tapettu useita kertoja sukupuuttoon, vuosisatoja sitten pelkästään keihäiden ja koirien avulla. Ei sen metsästys ole rakettitiedettä. Mutta eläimen lisääntymiskyky on ilmiömäinen, se pystyy kaksinkertaistamaan kannan koon vajaassa kolmessa vuodessa”, kuvaili Ruotsin Metsästäjäliiton projektipäällikkö ja riistabiologi Per-Arne Åhlén Ruotsin tilannetta edellisviikolla Kuopiossa Riistapäivillä.
Ruotsissa villisikoja elää 400 000–500 000 yksilöä.
Yhteiskunnan tehtävänä on määritellä sosiaalisesti kestävä kannan koko riistalajille ja metsästäjien tehtävänä on toteuttaa tämä tavoite. Jos virkistysmetsästäjät eivät tehtävässä onnistu, otetaan ammattilaiset kehiin, painotti Åhlén puheenvuorossaan.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa on osavaltioita, missä villisian metsästys aiotaan kieltää kaikilta muilta paitsi ammattimetsästäjiltä, jotka verottavat kantaa loukuilla, myrkyillä ja metsästämällä helikopterin avulla, kertoo Åhlen, joka on tehnyt villisioista myös tieteellistä tutkimusta.
Ruotsissa villisikakantaa verottaa 94 prosenttisesti metsästys. Liikenteessä kuolee noin neljä prosenttia eläimistä ja taudit vievät kaksi prosenttia.
Ruokinnalla on merkittävä rooli kannan koon kasvattamisessa ja vahvistamisessa. Ruokinnan ja riistakameroiden avulla metsästystä on myös helppo tehostaa.
Åhlénin mukaan Ruotsissa villisikojen ravinto on 70 prosenttisesti peräisin juuri ruokintapaikoilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
