Lukijalta: Siirtolinjojen alle jäävistä alueista pitäisi maksaa maanomistajalle jatkuva korvaus
Jos siirtolinjoja varten maata lunastava energiayhtiö saa alueesta vuosikymmenten ajan taloudellista hyötyä, miksi lunastettavien kiinteistöjen omistajien täytyisi tyytyä kertakorvaukseen, kysyy Timo Pajala.
Sähkölinjojen maapohjasta maksettavat korvaukset eivät ole oikeudenmukaisia, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva. Kuva: Mikko NikkinenLunastuslain 1.8.2025 voimaan tullut uudistus toi monta odotettua parannusta yksityisen maanomistajan oikeusturvaan, muun muassa täyden korvauksen maksaminen lunastettavan kohteen markkina-arvon perusteella sekä 25 prosentin korotus korvaukseen. Jos lunastetaan asumiseen tai elinkeinotoimintaan käytettävää omaisuutta, korvaus on tietyissä tilanteissa vähintään vastaavan omaisuuden hankintahinnan suuruinen.
Lunastus ei ole tavallista kiinteistökauppaa. Siinä mennään vahvasti omaisuudensuojan puolelle, jonka ainakin pitäisi olla Suomessa vankkumaton. Omistaja ei voi päättää, myykö hän vai ei.
Lunastus saattaa tuntua kaukaiselta, mutta todellisuudessa se voi tulla maanomistajalle eteen nopeastikin: uusi tie vaatii maa-aluetta, sähkölinja kulkee pellon tai metsän lävitse taikka joku muu yhteiskunnan hanke edellyttää maa-alueen tai siihen kuuluvan oikeuden ottamista.
Lunastuksen erityispiirre on siinä, ettei maanomistaja ei voi yksinkertaisesti kieltäytyä myymästä. Kun lain edellytykset täyttyvät ja lunastuslupa myönnetään, omaisuus voidaan ottaa lunastamalla.
Yksi lunastuslain mahdollistama epäkohta on mielestäni sellaisten sähkönsiirtolinjojen alle jäävien maa-alueiden lunastaminen, joita tarvitsevat kaupalliset toimijat, esimerkiksi tuuli- ja aurinkopuistot sekä datakeskukset. Esimerkiksi pinta-alaltaan 100 hehtaarin tuulipuiston siirtolinjojen alle jää 3 000 hehtaarin maa-alue. Olisi kohtuullista ottaa lainsäädännössä huomioon, että maanomistajan oikeuksien pitkäaikaisesta rajoittamisesta kuuluu maanomistajalle jatkuva korvaus.
Tuuli- ja aurinkopuistojen siirtolinjojen osalta tulisi siirtyä nykyistä laajemmin vuokramaiseen korvausmalliin. Siirtolinjoihin voisi soveltaa vastaavaa kaava-aluekorvausmallia, jota käytetään energian tuotantoalueilla maanomistajien kanssa tehtävissä sopimuksissa.
Jos energiayhtiö saa maanomistajan maasta vuosikymmenten ajan taloudellista hyötyä, miksi siirtolinjojen alle jäävien kiinteistöjen omistajien täytyisi tyytyä kertakorvaukseen?
Energiainvestointeja tarvitaan, mutta myös maanomistajien oikeuksien täytyy toteutua.
Timo Pajala
Kannus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



