Lukijalta: Tuulivoiman vanhoja tukia on turha ruotia
Suomen tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen haluaa tarjota tuulivoimakeskusteluun toisen näkökulman.Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteessa (MT 1.4) kirjoitettiin tuulivoimasta otsikolla Suuri puhallus. Artikkelissa kritisoitiin tuulivoiman tukien onnistumista: tuulivoima on niiden ansiosta lisääntynyt mutta kustannustehokkuus ei ole parantunut.
Samalla aiheella jatkettiin pääkirjoituksessa 4.4. Suomen tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkosen mielestä aiheeseen on tärkeää tarjota myös toinen näkökulma.
"Kirjoituksessa kritisoidaan tuulivoiman saamaa tukea. Päätökset tuesta tehtiin edellisen vuosikymmenen lopulla ja kuten toimittajakin kirjoittaa, sähkön hinnan tasoa ei osattu tuolloin ennustaa", Mikkonen muistuttaa.
"Vanhan järjestelmän ruotiminen tuntuu tarkoituksettomalta, sillä tuulivoiman tukikiintiö on jo sulkeutunut eikä siihen oteta mukaan uusia hankkeita."
Uusiutuvaa energiaa tarvitaan korvaamaan fossiilisia polttoaineita, mutta tuotantoa on tuettava kun sähkön hinta on alhainen, Mikkonen linjaa.
"Tuulivoiman osalta tulevaisuudessa voidaan puhua markkinaehtoisesta tukiratkaisusta, joka poistaisi myös ylituen riskin."
Mikkosen mukaan tuulivoiman laskee sähkön markkinahintaa mutta vaikutus on vielä Suomessa pieni.
"Nykyisellä tuotantotuella Suomeen rakennettu tuulivoima kattaa sähkön kulutuksesta alle kolme prosenttia. Määrä laskee sähkönhintaa, mutta ei romuta koko sähkömarkkinaa, kuten julkisuudessa on viime aikoina annettu ymmärtää."
"Sähkön alhainen hinta on osa käynnissä olevan energiamurroksen vaikutusta ja monen tekijän summa. Hinnan laskun syitä ovat muun muassa taantumasta johtuva sähkön kysynnän lasku, fossiilisten polttoaineiden markkinahinnat, päästöoikeuden alhainen hinta ja Pohjoismaiden monta hyvää vesivoimavuotta."
Mikkonen painottaa, että maailman fossiilipäästöjen kasvu on pysähtynyt maailmantalouden kasvusta huolimatta, kiitos uusiutuvan energian käytön kasvun. Päästövähennysten vuoksi tuulivoimaa ja muuta uusiutuvan energian kapasiteettia pitää lisätä.
"Sen lisäksi, että ilmaston lämpeneminen on vakava ympäristöuhka, on uusiutuvan energian lisäämisellä positiivisia taloudellisia vaikutuksia. Kansainvälinen uusiutuvan energian järjestö Irena laskee, että uusiutuvien energiamuotojen osuuden kaksinkertaistaminen voisi tuoda maailmalle biljoonien eurojen hyödyt", Mikkonen kertoo.
"Säästöjen lasketaan syntyvän ilmansaasteiden ja hiilidioksidipäästöjen vähenemisestä. Järjestön mukaan ilmansaasteiden väheneminen säästäisi jopa neljän miljoonan ihmisen hengen vuosittain."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


