Viikon viljelmä Kampusviljelmältäopiskelijan pöytään
Tampereen yliopiston pihapiirissä on jo kolmatta kesää kampusviljelmä. Tällä viikolla viljelmältä kerätään kesän viimeinen sato.
”Sen valmistamme yhteisessä illanvietossa ruuaksi”, kertoo Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan ympäristövastaava Anni Heinälä.
Viljelmältä on kerätty satoa läpi kesän. Itse tehdyissä laareissa on kasvanut perunoiden, porkkanoiden, lanttujen ja punajuurten lisäksi monia yrttejä. Kurkut ja kesäkurpitsat eivät tänä vuonna kasvaneet kunnolla, mutta tomaatista saatiin satoa.
”Esimerkiksi minttu on rehottanut niin valtavaksi, että olemme tosissamme miettineet mihin kaikkeen sitä voisi käyttää. Myös salaatti on osoittautunut takuuvarmaksi kokemattomankin joukon käsissä.”
Viljelyyn osallistuvat innokkaasti niin humanistit, yhteiskuntatieteilijät kuin matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijat.
”Emme ole varsinaisesti edes kyselleet mitä kukakin opiskelee. Tärkeintä on yhteinen tekeminen”, sosiaalipolitiikkaa pääaineenaan opiskeleva Heinälä tunnustaa.
Aktiivisia viljelijöitä on noin kymmenkunta. Yhteisellä sähköpostilistalla ja Facebook-ryhmässä jäseniä on kolmisenkymmentä.
”Kukaan meistä ei ole viljellyt mitään aiemmin. Osa porukasta on täysin kaupunkilaisia, joten tämä on heille ensimmäinen kosketus ruuan tuottamiseen itse.”
Heinälän mielestä on tärkeää, että yliopisto-opiskelijat pääsevät työntämään sormensa aidosti multaan.
”Täällä opitaan paljon kantapään kautta. Moni varmasti innostuu jatkossa pienimuotoisesti kotitarveviljelystä. Tästä on hyvä jatkaa esimerkiksi oman palstaviljelmän parissa.”
Samalla yliopiston pihapiiri saadaan entistä monipuolisempaan käyttöön.
”On hyvä, että kampuksen pihapiirissä on muutakin kuin ruohoa ja asfalttia. Kampusviljelyn myötä voi myös tutustua aivan eri alojen opiskelijoihin.”
STINA HAASO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
