Varapuhemies Pekkarinen ministerivalinnasta: "Eduskuntaryhmän selvä enemmistö halusi minut ministeriksi"
Lintilällä ei ole aiempaa ministerikokemusta, Pekkarinen on ollut ministeri viidessä eri hallituksessa.
Nykyinen elinkeinoministeri Olli Rehn (oik.) kättelee seuraajaansa Mika Lintilää valinnan jälkeen. LEHTIKUVA / Antti Aimo-KoivistoEduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen sanoo, että keskustan eduskuntaryhmän selvä enemmistö halusi hänet uudeksi elinkeinoministeriksi. Puoluehallituksen tuki pääministeri Juha Sipilän ehdokkaalle Mika Lintilälle ratkaisi kuitenkin tämän voiton.
Äänestys Lintilän ja Pekkarisen välillä päättyi täpärästi 37–33. Lintilällä ei ole aiempaa ministerikokemusta, Pekkarinen on ollut ministeri viidessä eri hallituksessa.
Lintilä korvaa tehtävässä Olli Rehnin, joka siirtyy Suomen Pankin johtokuntaan ensi vuoden alkupuolella.
Lintilän valinnasta päättivät aamulla kokoontuneet keskustan puoluehallitus ja eduskuntaryhmä. Lintilä oli pääministeri Juha Sipilän ehdotus Rehnin korvaajaksi. Kokouksessa päädyttiin kuitenkin äänestykseen, koska myös eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen sai kannatusta.
Pekkarista ministeriksi ehdotti keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi. Molemmat ovat kotoisin Jyväskylästä. Paloniemi perusteli ehdotustaan Pekkarisen kokemuksella ja sillä, että hän olisi ollut valmis ottamaan heti tehtävän vastaan. Pekkarinen on toiminut urallaan ministerinä viidessä eri hallituksessa. Elinkeinoministerin salkkua hän on pitänyt hallussaan kahdesti.
Sipilän mukaan äänet jakautuivat lopulta 37–33 Lintilän hyväksi.
"Keskustalaiseen perinteeseen kuuluu äänestäminen. Oli tiedossa etukäteen, että tänään äänestetään", Sipilä sanoi.
Sipilän mukaan äänestäminen ei osoittanut epäluottamusta. Sipilältä kysyttiin etukäteen, miten pääministeri suhtautuisi äänestämiseen.
"Tämä on demokratiaa."
Ministerivalinnan odotettiin olevan nopeasti ohi, koska Sipilä oli kertonut etukäteen, että vain hän tietää uuden ministerin nimen. Ratkaisusta kerrottiin kuitenkin vasta tunnin keskustelun jälkeen. Valinnan tiedettiin olevan selvä, kun kokoushuoneesta kuuluivat raikuvat aplodit.
Keski-Pohjanmaalta Toholammilta kotoisin oleva Lintilä on viidennen kauden kansanedustaja. Hän ei ole aiemmin toiminut ministerinä. Lintilä on eduskunnassa talousvaliokunnan jäsen ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja. Hän on syntynyt vuonna 1966.
Rehn jättää hallituksen vuodenvaihteessa ja siirtyy helmikuun alussa Suomen Pankkiin. Lintilä sanoi, että Rehn toimii siihen asti täysipainoisesti ministerin tehtävässä.
"Ei ole mitään varaministerijärjestelmää", hän sanoi.
Lintilä piti hyvänä asiana, että hänellä on nyt aikaa perehtyä tulevaan työhönsä rauhassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
