KALAJUTTU Koukussa, osa 1
Kevättalvinen lumimyräkkä oli jauhautunut sohjoksi kirkonkylän teille. Aurauksiin varatut määrärahat olivat vähissä. Urakoitsija näytti toivovan maaliskuisen auringon tekevän työn puolestaan.
Eskortin kuluneet renkaat sutivat joka risteyksessä. Vähän väliä sohjopenkka vetäisi auton sivuttain. Martti punoi rattia ahtaassa tilassa ja kaarratti kaupan eteen. Paikallinen lihantuottaja nosti kättä.
”Perkele tämmöisillä leluilla pitää sompailla. Mulli-Pakosellakin on maasturi”, Martti tupisi ja otti Pakoselta vapautuneen paikan viinakaupan parkista.
Mies urahti tervehdyksen tapaisen Toloselle ja käveli suoraan tutulle hyllylle eikä vilkaissutkaan viini- tai muita litkutarjontoja.
”Veerastahan oli iso juttu Kainuun Sanomissa”, Tolonen kailotti kassalta viinaosastolle päin hieman piruilua äänessään. Tai ainakin Martti oli niin kuulevinaan.
”On kuultu, mutta meille tulee vain Kaleva.”
Pitihän sen arvata, että ottaa puheeksi, Kalevan lukija ajatteli suivautuneena.
”Ota tuosta sanomat, ylimääräinen, saat näyttää kotona.”
Autolle tultuaan Martti asetteli lastinsa varovasti selkänojan ja takapenkin väliin ja sulloutui itse ratin taakse. Hän levitti maakunnan äänenkannattajan vänkärin istuimelle ja vilkaisi vielä kerran, ettei kukaan näe.
Kylällä oli hiljaista. Pakonen oli tulossa Siwasta, naama virneessä. Varsinainen korsto mieheksi, Martti hymähti. Sisäsivuilta juttu löytyi. Artikkelissa palattiin lähes kahden kuukauden takaisiin tapahtumiin.
Tammikuu oli kulunut jo pitkälle ennen kuin tulivat kunnon pakkaset. Järven puoleinen ikkuna oli jäätynyt. Martti seisoi kumartuneena lasin ääreen.
”Perhana, ne tiivisteet jäivät kuitenkin laittamatta.”
Veera oli kyllä tuostakin asiasta jo syksyllä muistuttanut. Mies rappasi kynnellään ikkunaan pienen sulan, pakkasmittarin kohdalle: melkein kaksikymmentä astetta. Tietää hyvää matikankutua ajatellen, hän tuumaili ja alkoi vihellellä Tiikerihaita.
Martti haki työkalupakkinsa ja keskeneräisen pilkkitekeleensä keittiön pöydälle. Joulun alla olivat potkineet pois terveyskeskuksen vahtimestarin hommista. Ei mies sitä paljon harmitellut. Nyt työttömänä oli aikaa harrastaa ja korvaukset juoksivat tilille.
Monenlaisia matikkapilkkivirityksiä oli syntynyt Martin turpeissa kourissa. Usein askartelija oli tutkinut alan lehdistä, millaisia vieheitä muut kalastajat käyttivät.
Joku Kemppainen samalta järveltä oli kirjoittanut Urheilukalastuslehteen jutun kehittämästään madepilkistä. Oli kuulemma saanut sillä liki seitsemänkiloisen.
Tuota mallia Martti nyt mukaili omassa versiossaan, mutta ei kyllä aikonut seitsemään kiloon tyytyä.
Miehen kourissa pyöri kolmen millin lattamessingistä pitkulaiseksi muotoiltu, alapäästään hieman levenevä, vaaksan pituinen lusikka. Noin puolessa välissä pilkkiä sojotti kaksi syöttikoukkua ja alaosassa neljä minipulteilla kiinnitettyä jykevämpää koukkua. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä rakennelma tuntui kaikkein ottavimmalta. Yläpäässä oli reikä tuhdille siimalle.
Martti hioi smirkelipaperilla tekeleen reunat pyöreiksi ja siveli välillä paksuilla, herkillä sormillaan pilkin kulmia. Lopuksi mies suti messinkipinnan huolellisesti valkoisella maalilla ja asetteli tuotoksensa kuivumaan kuumana hohkaavan patterin päälle.
Veera kotiutui tavan mukaan neljän jälkeen.
”Mikä lempo täällä haisee?” kuului tiukkasävyinen kysymys heti ovelta.
”Maali taitaa vielä vähän tuoksahdella”, Martti vastasi tyynnyttelyä äänessään.
”Taas se on kantanut kalavehkeensä sisälle. Saunaan viet pilkkisi heti kuivumaan”, Veera tiuskaisi naama pakkasesta punaisena. ”Ruokaa ei tietenkään ole työläiselle?”
”Ei tässä ole joutanut. Eilistä kalakeittoa päivällä lämmitin.”
”Liikaahan se olisi vaadittukin, että valmiille pääsisi. Pilkkihommat ovat tietenkin etusijalla.”
”Oliko sinulla raskas työpäivä kansakoululla? Vai mitenkä noin tiuskit.”
”Kansakoululla! Ei niitä ole ollut enää vuosikymmeniin. Alakoulu se on. Pennut huusivat taas ja sotkivat ruuan kanssa, vaikka kuinka hyvää yrittää laittaa, vähistä tarpeista.”
”Sinulla on sentään töitä”, Martti hurskasteli.
”Mutta kuinka kauan. Taitavat siirtyä kirkonkylän keskuskeittiölle ruuantoimitukset”, Veera huokaisi ja avasi jääkaapin oven.
Ilta urautui normaaliin uomiinsa. Martti kässehti omia hommiaan. Veera katseli Salattuja elämiä, Kokkisotaa ja muita miehensä inhoamia televisiosarjoja.
”Pistäyn huomenna kirkolla”, Martti mainitsi kuin ohimennen, kun pari valmistautui yöpuulle.
”Mitä sinä sinne?”
”Pitää ostaa Ronkaiselta Lynxiin tyristori… ja on muitakin asioita.”
”Mitä muita?”
”Siwassa käyn sopimassa kalojen toimituksesta.”
”Siwassa. Niinpä tietenkin. Siellä Lilli onkin varmaan sinua kaipaillut.”
”Helvetti, aina sinä siitä Lillistä!”
”No se kun niin isojen miesten perään ja kuulemma taas sinkkuna.”
”Minä en siitä välitä. Pitäisi saada vaan lisätuloja. Ansiosidonnaisen loppuessa jään päivärahalle.”
”Onhan se niinkin. Tulehan tähän minua lämmittämään”, Veera huokaisi ja kurkotti kätensä miehensä ympärille. (Jatkuu)
MARKKU VÄLITALO
Oulu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
