Talouspoliittinen neuvosto kurmuuttaa hallitusta: Sote-uudistus ristiriitainen, julkisen talouden tavoitteet laahaavat perässä
Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi vuosiarvionsa hallituksen politiikasta tiistaina.
Juha Sipilän (kesk.) hallitus ei ole saavuttamassa julkiselle taloudelle asettamiaan tavoitteita, uskoo Talouspolitiikan arviointineuvosto tiistaina. Kuva: Lauri SalminenHallitus ei ole saavuttamassa julkiselle taloudelle asettamiaan tavoitteita, uskoo talouspoliittinen neuvosto.
Neuvoston mukaan finanssipolitiikan pitäisi olla nykyistä kireämpää.
"Jotta hallituksen oma tavoite julkisen talouden tasapainosta saavutettaisiin, tulisi julkisen sektorin menoja pienentää tai tuloja kasvattaa tämän lisäksi 0,3 miljardilla eurolla", neuvosto uskoo.
Kilpailukykysopimuksen vuoksi julkisyhteisöjen rakenteellinen alijäämä kasvoi vuonna 2017 ja kasvaa edelleen vuonna 2018.
"Nopean talouskasvun ja laskevan työttömyyden aikana kotimaista kysyntää voimistavalle finanssipolitiikalle ei ole tarvetta. Finanssipolitiikan tulisi keskittyä julkisen talouden keskipitkän ja pitkän aikavälin kestävyyden turvaamiseen."
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelussa on arvioitu mahdollisia säästöjä, mutta ei neuvoston mukaan riittävästi.
Sote-uudistuksen säästötavoitteet ja palvelujen saatavuuden parantaminen ovatkin neuvoston mukaan osin ristiriidassa keskenään.
Valinnanvapauslainsäädännössä on sen mielestä osia, jotka pikemminkin kasvattavat kuin vähentävät menoja.
"Sotemenojen siirto kunnilta valtiontalouden kehysten sisään voi säästötavoitteiden epäonnistuessa viedä tilaa muilta valtiontalouden menoilta ja jopa vaarantaa kehysmenettelyn uskottavuuden."
Neuvoston mielestä koulutuspaikkojen määrää tulisi lisätä. Lisäksi oppivelvollisuuden pidentäminen 18 vuoden ikään voisi lisätä toisen asteen tutkinnon suorittaneitten määrää ja vaikuttaa myönteisesti työllisyyteen.
"Peruskoulun jälkeistä koulutusta vailla olevien nuorten määrä on huolestuttavan suuri ja työmarkkinatilanne vaikea. Korkeakoulujen aloituspaikkojen kasvu pysähtyi vuonna 2000. Koulutus on edelleen hyvin kannattavaa sekä opiskelijoiden että yhteiskunnan näkökulmasta. Koulutustavoitteiden saavuttamiseksi koulutuksen tarjontaa tulisi kasvattaa erityisesti yliopistoissa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
