Kiinan kysyntä vilkastuttaa viljakauppaa
Rapsin
tuotannon
ajatellaan nousevan uudelle ennätys-
tasolle tällä
satokaudella.
Maailman viljakauppaa seuraavan International Grains Councilin mukaan viljan ja öljykasvien hinta on pudonnut viime kuun suotuisan sään vaikutuksesta.
Kaupan odotetaan vilkastuvan viime satokaudesta.
Myös vehnän hinta on ollut laskussa.
Laskua hidastaa etenkin Kiinan kasvanut kysyntä. Kiinan oletetaan tarvitsevan 8–10 miljoonaa tonnia vehnää, sillä maan sato on kärsinyt hallasta, sateista ja sairauksista. Eniten vehnää Kiinaan on toimittanut Australia.
Vehnän tuotantoennuste tälle satokaudelle on noussut. Se on nyt 687 miljoonaa tonnia eli korkeampi kuin viimekauden satoarvio.
Maissin hinta on pudonnut 20 prosenttia kuukauden aikana, sillä USA:sta, Kiinasta ja Ukrainasta odotetaan ennätyssatoja.
Kokonaistuotannon ennustetaan nousevan 10 prosenttia tällä satokaudella.
Myös soijan hinta on laskenut 13 prosenttia viime kuusta. Erityisesti USA:n odotettua parempi sato nostaa satoarviota ennätyssuureksi. Soijakauppa on vilkastunut viime satokaudesta lähes yksinomaan Kiinan vahvasti kasvaneen kysynnän ansiosta.
Myös rapsin tuotannon ajatellaan nousevan uudelle ennätystasolle tällä satokaudella.
Kulutus ei ole kasvanut samassa suhteessa kuin tuotanto, sillä hinta on korkea ja saatavuudessa on edelleen ongelmia.
Suomessa viljojen ostohinnoista yli puolet pysyi muuttumattomina viime viikkoon verrattuna.
Hinnan nousua ei juuri tapahtunut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Hinnanpudotukset ovat monesti yli 10 euroa tonnilta. Kinnusen Mylly pudotti luomurehukauran hintaa jopa 25 euroa tonnilta.
LAURA KYLMÄMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
