Venäjä iskenyt jälleen Ukrainan sähköverkkoon – voimalaitosten vahingot kertyneet mittaviksi
Ukrainalaisviranomaiset olivat aiemmin ilmoittaneet kiertävistä sähkökatkoista, joiden avulla pyritään hellittämään Venäjän toistuvien iskujen kohteeksi joutuneeseen energiaverkkoon kohdistuvaa painetta.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi aiemmin tässä kuussa, että Venäjän lennokki- ja ohjusiskujen vuoksi Ukrainan sähköntuotantokapasiteetti on vain puolet siitä mitä vuosi sitten. LEHTIKUVA/AFP.Ukraina sanoo Venäjän iskujen vahingoittaneen energiainfrastruktuuria jälleen keskiviikon vastaisena yönä. Esimerkiksi läntisessä Lvivin kaupungissa iskut vahingoittivat ilmajohtoja ja sähkölaitteistoa. Lisäksi Lvivin alueen kuvernööri kertoo kahden ihmisen haavoittuneen.
Ukrainan ilmavoimien mukaan ilmapuolustusjärjestelmät ampuivat alas suurimman osan lennokeista.
Ukrainalaisviranomaiset olivat aiemmin ilmoittaneet kiertävistä sähkökatkoista, joiden avulla pyritään hellittämään Venäjän toistuvien iskujen kohteeksi joutuneeseen energiaverkkoon kohdistuvaa painetta.
Tällä viikolla energiaviranomaiset varoittivat, että sekä aikataulutetut että hätäkatkot todennäköisesti lisääntyvät lähiviikkoina. Viranomaisarvion mukaan voimalaitosten vahinkojen korjaaminen voi viedä vuosia ja maksaa miljoonia dollareita.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi aiemmin tässä kuussa, että Venäjän lennokki- ja ohjusiskujen vuoksi Ukrainan sähköntuotantokapasiteetti on vain puolet siitä mitä vuosi sitten. Hän on vedonnut liittolaisiin, jotta nämä lähettäisivät lisää ilmapuolustusjärjestelmiä estämään jatkuvat iskut kriittiseen infrastruktuuriin.
Venäjän johto on sanonut, etteivät sen joukot iske siviilikohteisiin tai -infrastruktuuriin. Venäjän asevoimat on kuitenkin kertonut iskevänsä energialaitoksiin vastatoimena.
Ukraina allekirjoittaa turvallisuussopimuksen Euroopan unionin kanssa piakkoin, sanoo Ukrainan presidentinkanslia lausunnossaan.
Presidentinkanslian mukaan Ukrainan ja EU:n neuvottelutiimit ovat päässeet sopuun sopimuksen tekstistä ja sopivat allekirjoittavansa sen lähitulevaisuudessa.
Ukrainalaismedian mukaan maa on allekirjoittanut turvallisuussopimuksia 17 maan kanssa. Maihin lukeutuu myös EU:n jäsenvaltioita. Ukraina toivoo neuvottelevansa sopimukset vielä 10 maan kanssa.
Viime viikolla maan presidentti Volodymyr Zelenskyi ylisti Ukrainan Yhdysvaltojen kanssa allekirjoittamaa kymmenen vuoden turvallisuussopimusta "siltana" maan Nato-jäsenyyteen.
Ukraina toivoo turvallisuussopimusten takaavan maalle sotilaallista apua tulevina vuosina sen taistellessa Venäjää vastaan. Maan joukot ovat kärsineet kuukausien ajan sotilas- ja varustepulasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


