Euro on Suomelle paras vaihtoehto
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan euron purkautuminen tai siitä eroaminen vaikuttaisi merkittävästi talouskasvuun, työpaikkoihin ja suomalaisten arkeen. Käytännössä tämä tarkoittaisi hänestä hyvinvointibudjetin leikkauksia ja nykyistä korkeampia veroja.Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä euron säilyminen ja Suomen pysyminen siinä mukana on suomalaisille ehdottomasti paras vaihtoehto, kirjoittaa Savon Sanomat. Katainen kommentoi asiaa lehden Kutsuvieras-kirjoituksessa.
”Minä olen monien muiden suomalaisten tavoin ärtynyt joidenkin kumppanimaidemme vastuuttomasta talouspolitiikasta”, Katainen kirjoittaa.
Hän toivoo kuitenkin, että euron kaatumista tai Suomen irtaantumista toivovat tahot kertoisivat, millaisia seurauksia siitä olisi tavallisille suomalaisille. Hänen mukaansa on harhaluuloa, ettei eurosta eroaminen vaikuttaisi merkittävästi hyvinvointiyhteiskuntaan.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolestaan kertoo Ylen haastattelussa, että hän uskoo Euroopan keskuspankin (EKP) lopulta ratkaisevan eurokriisin.
Niinistö arvioi, että EKP seuraa jossain vaiheessa Yhdysvaltain keskuspankin esimerkkiä ja ryhtyy painamaan lisää rahaa. Tämä ei hänen mukaansa kuitenkaan ole ihanteellinen ratkaisu, koska rahan painaminen heikentää rahan arvoa.
”Kyllä se johtaa varmasti sitten inflaatioon jossain vaiheessa, mutta se alkaa vaikuttaa ainoalta tieltä”, Niinistö sanoi Ylelle.
Vakuusmallista ehdotus
Suomi ja Espanja ovat tiettävästi jättäneet alustavat tarjouksensa mahdolliseksi vakuusmalliksi, kertoi Helsingin Sanomat viikonloppuna.
Neuvotteluita tiiviisti seuraavan lähteen mukaan Suomen ehdotus on lähtenyt liikkeelle Kreikan kanssa viime keväänä tehdyn vakuusmallin pohjalta. Espanja puolestaan tavoittelee räätälöidympää mallia vakuussopimukseksi.
Asiasta saatujen tietojen mukaan asiasta yritetään päästä sopuun huomiseen mennessä. Valtiovarainministeriön mukaan pyrkimyksenä on, että mahdollinen vakuussopimus täyttäisi Suomen julkisuuslain vaatimukset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
