Päivän kysymys Onko luvassa lämmin alkukesä?
Kannattaako varautua poutaiseen ja lämpimään alkukesään, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ida-Reetta Jokela?
”Viikon loppupuolella etelästä Suomeen saapuva korkeapaine vahvistuu. Näyttää vahvasti siltä, että sää on lämpenemässä. Kesäkuun ensimmäiset päivät ovat vielä vaihtelevia, kun sadealueita liikkuu Suomen yli. Sen jälkeen sää poutaantuu ja lämpenee, ja maan etelä- ja keskiosissa päästäneen hellelukemiin jo loppuviikosta.”
Onko toukokuu ollut tavallista tuulisempi ja sateisempi?
”Toukokuu on ollut säältään hyvin vaihteleva ja sadealueita on liikkunut maan yli, joten sää on kyllä ollut tavanomaista sateisempi. Suomen itä- ja kaakkoispuolella on ollut korkeapainetta, mutta samanaikaisesti matalapainetta on virrannut maahan lännestä, eikä korkeapaine ole siksi päässyt vahvistumaan. Tuulisuus on yleisesti ottaen hyvin paljon paikasta ja ajasta riippuvaa. Kesäkuun alku antaa nyt ainakin viitteitä siitä, että ollaan menossa poutaisempaan ja vähemmän sateiseen suuntaan.”
Jukka Koivula
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
