Asiantuntija HS:ssä: Kotimainen rannikkokala hupenee vauhdilla harmaahylkeiden suihin
Kuluttajat haluaisivat syödä kotimaista rannikolta pyydettyä kalaa, mutta sitä on tarjolla entistä vähemmän. Yksi syy kalojen vähyyteen on nopeasti yleistynyt harmaahylje, ohjelmapäällikkö Petri Suuronen kirjoittaa keskiviikon Helsingin Sanomissa.Rannikolta pyydetylle kalalle olisi kysyntää. Sitä on entistä vähemmän tarjolla, koska ammattikalastajien saaliit pienenevät koko ajan, kirjoittaa Petri Suuronen keskiviikon Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla. Hänen mukaansa yksi syy kalastajien ahdinkoon on rannikkovesissämme viime vuosikymmenen aikana nopeasti yleistynyt harmaahylje.
Suuronen on Sininen biotalous -tutkimusohjelman ohjelmapäällikkö Luonnonvarakeskus Lukessa.
Hylkeet aiheuttavat vahinkoa verkko- ja rysäsaaliille syöden ja raadellen kaloja. Pyyntialueita joudutaan siirtämään, mutta uusia alueita on rajoitetusti, Suuronen kertoo.
"Hyljeongelma on ratkaistava nopeasti. On kehitettävä ja otettava käyttöön kalastusmenetelmiä, joissa hylkeiden aiheuttamat ongelmat voidaan minimoida."
Suurosen mielestä hylkeiden määrän säätelystä on syytä keskustella.
Suuronen ottaa kantaa myös merimetsojen runsauteen. Linnut ovat merkittävä haitta kalastukselle, joten niiden määrää on voitava rajoittaa tärkeimpien kutu- ja kalastusalueiden lähellä. "Tämä ei ole ristiriidassa ympäristön ja luonnonvarojen suojelun kanssa."
Vaatii uutta osaamista ja investointeja, jotta kalastajat selviävät vaikeasta taloudellisesta tilanteesta, Suuronen kirjoittaa. "Tutkijat ja kalastajat kehittävät parhaillaan yhteisessä tutkimusohjelmassa tapoja, joilla uutta tekniikkaa hyödynnetään kalastuksen apuna."
Ohjelmapäällikkö Petri Suuronen HS:ssä: Rannikkokalastus selviää vain muuttumalla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

