Näihin olisi pitänyt vastata ennen vaaleja
Puolet juustoista tuodaan ulkomailta. Eikö olisi parempi säilyttää oma maatalous? Maalla asumista kannattaisi suosia muutenkin, koska kaupungeissa asunnot ovat kalliimpia. Matematiikka on koulun aineista tärkein. Näin kirjoittaa matikkatäti Alli Huovinen. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistolukijalta
Mistä ne lääkärit löytyvät syrjäkylille kuntaliitosten jälkeen? Nythän siellä pääsee lääkärille paremmin kuin Oulussa. Kuntaliitoksissa tehdään monenlaisia hölmöyksiä.
Veijo Karkkonen kirjoittaa Savon Sanomissa 9.10.: ”Eniten minua on ihmetyttänyt se, että ollaan lakkauttamassa vetovoimaista ja hyvää opetusta antavaa lukiota. Viime kevään haussa Karttulan lukioon haki 70 opiskelijaa, joista 36 ensisijaisena. Sisään otettiin 25. Taloudellisestikaan Karttulan lukio ei ole rasite Kuopiolle – päinvastoin.”
MTV:n lukiovertailussa Karttulan lukio oli 31. sijalla! Pienet lukiot tulisi säilyttää, koska siellä runsaan valinnaisuuden puuttuessa panostetaan perusoppiaineisiin - matematiikkaankin.
Miksi kuntaliitoksissa on hävitettävä reuna-alueiden lukiot? Eikö voisi kuljettaa asutuskeskuksista oppilaita niihin. Näin maaseutu pysyisi paremmin hengissä.
Kuulin radiosta, että jo puolet juustosta tuodaan ulkomailta. Olisiko parempi säilyttää oma maatalous?
Eduskunnan kyselytunnilla
vaadittiin verovaroilla halvempia asuntoja pääkaupunkiseudulle. Miten olisi, jos sieltä tuotaisiin työpaikkoja ja ihmisiä tänne maakuntiin halvempiin asuntoihin?
Nilsiässä joudutaan uusimaan yli 80 kadunnimeä. Ei liene halpa ja yksinkertainen homma? Vuosikymmenien ajan postia seikkailee vanhalla osoitteella.
Miksi vaalikeskusteluissa ei puhuta juuri mitään koulutuksesta? Eikö se ole pitkälti kuntien asia? Tästäkin pitäisi puhua, koska laiminlyönneillä voi olla vakavat seuraukset.
Pisa-maineella turvaneuvostoon kertoo Kaleva kuuden palstan otsikossa 3.1.2012. Artikkelissa on eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman haastattelu.
”Yhdeksi valtiksi hän (Heinäluoma) on huomannut Suomen hyvän menestyksen nuorten osaamista mittaavassa Pisa-tutkimuksessa. Nokian vetovoima on jäänyt Pisan varjoon. Pisa-tutkimus on tehnyt valtavan hyvää Suomen maineelle. Voimme kiittää suomalaisia opettajia siitä, että pärjäämme maailmalla. Melkein kaikki poliitikot
ottavat Suomen koulutuksen tason puheeksi.”
Onko selitelty, miksi Pisa-maineella ei päästykään turvaneuvostoon? On syytä vaatia selitystä Heinäluomalta ja Suomen hallitukselta. Peruskoulun tuntijako uusiksi!
Pisa-turisteja on virrannut Suomeen. Arkimatematiikalla ei kuitenkaan pitkälle pötkitä. Miksi vaalikeskusteluissa
huolehditaan urheilusta,
mutta ei matematiikasta?
Selvennän vielä, miksi kirjoitan matematiikasta. Jos halutaan hiipuvalle Nokialle korvaavaa tutkimus- ja yritystoimintaa, on pakko osata matematiikkaa.
On sanottu, että tietoturvasta voisi tulla Suomelle kännykkääkin suurempi bisnes, mutta sehän on vahvaa matematiikkaa.
”Jokaisen kansanedustajan yöpöydälle pitäisi hankkia K. Väisälän matematiikan oppikirja muistuttamaan joka aamu matematiikan opetuksen tärkeydestä yhteiskunnalle.”
– Teollisuusneuvos Jorma Terentjeff, Kaleva 11.4.2005.
Alli Huovinen
Matikkatäti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
