
Lauha hetki lähestyy tuoden sateita ja tuulta
Sää lauhtuu viikonlopuksi koko maassa nollan tienoille. Lähipäivät ovat tuulisia ja melko sateisia.Tammikuun harvinaisen kylmä alkupuolisko taittuu ainakin hetkeksi lauhan puolelle. Vielä tänään torstaina pakkasta on koko maassa 2–12 astetta aivan maan lounaisinta kolkkaa lukuun ottamatta, mutta perjantaina kylmimmät lukemat jäänevät noin -8 asteeseen ja lauantaina -5 asteeseen. Länsirannikolla lämpötila nousee vähän plussankin puolelle.
Myös sateita esiintyy suuressa osassa maata. Tänään torstaina sateita saadaan lähinnä maan etelä- ja keskiosassa, perjantaina ja lauantaina sateiden painopiste nousee pohjoisemmaksi.
Pääsääntöisesti sateet tulevat lumena, mutta ajoittain seassa on myös jäätävää tihkusadetta. Erityisen voimakkaita lumisateet eivät ole, mutta laajoilla alueilla uutta lunta voi tulla kolmen vuorokauden aikana 2–7 senttimetriä. Länsirannikolla, jossa on kaikkein lauhinta, voi tulla ajoittain myös silkkaa vesisadetta.
Pääsyy lauhaan säätilaan on voimistuva etelävirtaus, joten lähipäivät ovat lähes koko maassa myös huomattavan tuulisia. Varsinkin tänään torstaina pakkassään vielä vallitessa tuulisuudella on suuri vaikutus pakkasen purevuuteen. Alkuviikolla virtaus heikkenee ja sää kääntyy jälleen vähitellen kylmempään suuntaan.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologejaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




