Jutta Urpilainen: Valtion velan kasvu ei taitu
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) epäilee, ettei valtion ole mahdollista taittaa velan kasvua tällä vaalikaudella. Hänen mukaansa myös säästöjen ajankohtaa pitäisi pohtia.
Hallitus varautuu jopa kolmen miljardin euron lisäsäästöihin. Urpilaisen mukaan säästötarve tarkentuu ennen kevään budjettivääntöjä.
”Toistaiseksi ministeriöt ovat kertoneet meille omia toiveitaan. Säästöjen sijaan kaikki ministeriöt ovat kasvattamassa budjettia.”
Urpilainen kuuli torstaina talouspolitiikan asiantuntijoita. Ekonomistit eivät pitäneet hyvänä, että kaikki sopeuttamistoimet kohdistetaan yhdelle vuodelle.
”Liian kovat säästöt katkaisevat heikon kasvun ja lisäävät työttömyyttä. Siksi voisi olla parempi jaksottaa säästöjä ja pitää niiden vastinparina kunnianhimoista rakenneohjelmaa.”
Urpilainen vakuutti, että myös tavoite valtion velan kasvun taittamisesta pitää edelleen. Sen aikataulu vaan ei näytä pitävän.
”Valtion velan kasvu halutaan taittaa. Emme halua jättää lapsillemme perinnöksi ylivelkaantunutta maata”, Urpilainen sanoi.
”Tässä pitää silti ottaa huomioon toimintaympäristön muuttuminen. Pitää miettiä, onko aiemmin sovitusta aikataulusta järkevää pitää kiinni tässä tilanteessa.”
Urpilainen kiisti piiloutuvansa vaikeassa asiassa asiantuntijoiden selän taakse.
”Hallitus kantaa vastuunsa talousasioissa. Tässä tilanteessa on vain hyvä kuunnella muitakin.”
”Suhdannetilanne on vaikea. Talouspolitiikan uskottavuudessa on kyse pitkän aikavälin kestävyydestä ja kasvun edellytyksistä huolehtimisesta. Siksi hallituksen rakennepoliittinen ohjelma pitää toteuttaa määrätietoisesti”, Urpilainen sanoi.
Urpilainen odottaa, että asiasta keskustellaan hallituksen sisällä. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on puhunut voimakkaasti velan taittamisen tärkeydestä.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
