Britannian tiedustelutiedot: Venäjä suunnittelee lavastettua kansanäänestystä Hersoniin – Venäjän Brjanskissa suuret öljyvarastot tulessa lähellä Ukrainan rajaa
CNN: Yhdysvaltojen ulkoministerin mukaan Venäjä on epäonnistumassa Ukrainassa.
USA:n puolustusministeri Lloyd Austin (3. vasemmalta) ja ulkoministeri Antony Blinken (4. vasemmalta) tapaamassa Ukrainan ulkoministeriä Dmytro Kulebaa (3. oikealta) ja presidentti Volodymyr Zelenskyiä (4. oikealta) Kiovassa 24. huhtikuuta. Kuvan on välittänyt USA:n puolustusministeriö. Lehtikuva / AFP / handout / US Department of Defense.Britannian puolustusministeriön tiedusteluraportin mukaan Venäjä suunnittelee Ukrainan Hersoniin lavastettua kansanäänestystä, jonka tavoitteena olisi oikeuttaa Venäjän miehitys.
Ukrainan eteläosassa sijaitseva Herson on ministeriön mukaan avainasemassa Venäjän tavoitteessa rakentaa maayhteys Krimille ja saada Etelä-Ukraina hallintaansa. Venäjän joukot valtasivat Hersonin maaliskuun alussa.
Ukrainan johto on jo aiemmin nostanut esiin huolta siitä, että Venäjä suunnittelisi kaupunkiin epärehellistä kansanäänestystä.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi varoitti torstaina kansalaisia Zaporizhzhjan ja Hersonin alueilla jakamasta tietojaan venäläismiehittäjille mahdollisen kansanäänestyksen lavastamisen takia.
Viikonloppuna Zelenskyi kommentoi tiedotustilaisuudessaan mahdollisen "kansanäänestyksen" vaikutusta tulitaukoneuvotteluihin.
”Jos sotilaamme tapetaan Mariupolissa ja näitä pseudokansanäänestyksiä järjestetään Hersonin alueella, Ukraina tulee vetäytymään kaikista neuvotteluista”, Zelenskyi sanoi.
Vuonna 2014 Venäjä järjesti Krimillä laittoman kansanäänestyksen Venäjään liittymisestä sijoitettuaan joukkojaan alueelle.
Venäjän Brjanskissa suuret öljyvarastot ovat syttyneet tuleen, kertovat paikalliset viranomaiset.
Brjansk sijaitsee noin 100 kilometrin päässä Ukrainan rajalta.
Tulipalosta ilmoitettiin aamuyöstä. Vielä ei ole tietoa sen syttymissyystä.
Asiasta ovat uutisoineet muun muassa Guardian ja CNN.
Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinkenin mukaan Venäjä on epäonnistunut yrityksissään viedä Ukrainan suvereniteetti ja itsenäisyys.
Blinken piti aamulla tiedotustilaisuuden Puolan rajalla vierailtuaan Ukrainassa. Asiasta kertoi CNN.
Blinken sanoi, ettemme tiedä vielä, mitä loppusodan aikana tapahtuu, mutta tiedämme sen, että itsenäinen Ukraina tulee pysymään kuvioissa paljon pidempään kuin Putin.
Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken ja puolustusministeri Lloyd Austin matkustivat sunnuntaina Kiovaan tapaamaan Ukrainan presidenttiä Volodomyr Zelenskyiä.
Kyseessä on Yhdysvaltain ensimmäinen virallinen vierailu Ukrainaan sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan kaksi kuukautta sitten.
Yhdysvallat vahvisti matkan tapahtuneen maanantaina vasta kun ministerit olivat poistuneet Ukrainasta.
Blinken ja Austin ilmoittivat matkansa aikana, että Yhdysvaltojen diplomaatteja alkaa palata Ukrainaan asteittain tästä viikosta alkaen, sanoi Yhdysvaltojen ulkoministeriön virkamies uutistoimisto AFP:n mukaan.
Venäjän hyökkäyksen ajan Puolasta käsin toimineet diplomaatit tekevät alkuun Ukrainan puolelle päivämatkoja, virkamies kertoi toimittajille Puolassa Ukrainan rajan tuntumassa.
Blinkenin mukaan Yhdysvaltain presidentti Joe Biden aikoo lähipäivinä nimittää Yhdysvaltain nykyisen Slovakian-suurlähettilään Bridget Brinkin uudeksi Kiovan-suurlähettilääksi.
Lisäksi ministerien kerrottiin ilmoittaneen yli 700 miljoonan dollarin lisäavusta, joka pitää sisällään sekä suoraa että epäsuoraa sotilaallista apua. 700 miljoonaa dollaria on noin 650 miljoonaa euroa.
Apuun sisältyy noin 300 miljoonaa dollaria Ukrainan tarvitsemien aseiden ostoon. Rahallista tukea saavat myös Ukrainan lähialueen liittolaiset, jotka ovat lähettäneet aseapua Ukrainaan.
Presidentin neuvonantaja Oleksi Arestovitsh vahvisti tapaamisen jo sunnuntaina Youtube-kanavalla.
”He puhuvat presidentin kanssa parhaillaan. Ehkä he voivat auttaa.”
Arestovitsh toisti Ukrainan monesti esittämän pyynnön saada hyökkäysaseita ja sanoi, että ilman niitä "joka päivä tulee uusi Butsha". Hän arvioi myös, että amerikkalaisministerit eivät olisi tulleet vierailulle, ellei Yhdysvallat olisi valmis lisäämään aseapuaan.
”Ukrainan kansa on tänään yhtenäinen ja vahva, ja Ukrainan ja Yhdysvaltojen ystävyys ja kumppanuus vahvempia kuin koskaan”, tviittasi puolestaan presidentti Zelenskyi myöhään sunnuntaina.
Zelenskyi sanoi lauantaina olevansa kiitollinen Yhdysvaltojen tähän mennessä antamista aseista vaikka toivoo Ukrainan saavan vielä tehokkaampia aseita käytettäviksi Venäjää vastaan.
Myös presidentti Biden on aikaisemmin sanonut olevansa halukas käymään Kiovassa. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan tällaista vierailua ei kuitenkaan ole nyt suunnitteilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




