Paavo Väyrynen kiittelee puoluekokouksen siirtoa syksyyn – ja lähtee puheenjohtajakisaan yhdellä ehdolla
"Jos keskusta menettää kannatustaan vielä kuntavaaleissa, puolueen tilanne on erittäin huono, sanoisin lähes toivoton."
"Jos voisin ehdokkuudellani pelastaa puolueen, minulla olisi tietysti suoranainen velvollisuus olla käytettävissä", Paavo Väyrynen sanoo. Kuva: Jarno MelaKeskustan entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen pitää hyvänä asiana sitä, että keskustan puoluekokous päätettiin siirtää kesäkuulta syyskuun alkuun.
"Se on erittäin hyvä asia. Nyt ei ole tehty mielipidemittauksia eikä ole voinut tavata ihmisiä. Kun kokous siirtyy, ehtii saada kannatusmittausten tuloksia, tavata ihmisiä ja pitää yhteyttä puolueen luottamushenkilöihin", Väyrynen sanoo MT:lle.
Väyrynen palasi helmikuussa keskustan jäseneksi erottuaan puolueesta vuonna 2018 ja perustettuaan ja jätettyään sen jälkeen kansalaispuolueen ja Seitsemän tähden liikkeen.
Väyrynen johti keskustaa vuosina 1980–1990 ja ilmoitti pari viikkoa sitten olevansa valmis keskustan puheenjohtajakisaan.
"Jos voisin ehdokkuudellani pelastaa puolueen, minulla olisi tietysti suoranainen velvollisuus olla käytettävissä", Väyrynen tiedotti.
Hän sanoo lähtevänsä kisaan yhdellä ehdolla.
"Kannatuksen täytyy olla sellainen, että on mahdollista tulla valituksi", Väyrynen sanoo.
"On erittäin epätavallista, että puolueen johtoon pyrkii minun ikäiseni ja minun taustani omaava henkilö, mutta myös puolueen tilanne on niin katastrofaalinen, että siihen tarvitaan epätavallisia keinoja."
Vaadittua kannatusprosenttia hän ei sano eikä sitäkään, pitäisikö Katri Kulmunilla olla vastaehdokkaita enemmän kuin yksi. Jo yksikin haastaja nostaa kuitenkin puoluetta otsikoihin ja tuo vireyttä ehkä sen sisällekin, vai kuinka?
"Ilman muuta! Nyt pitäisi vihdoinkin käydä keskustelua puolueen aatteesta ja linjasta. Romahdukset vuonna 2011 ja viime vuonna johtuivat siitä, että keskusta on luopunut linjastaan, joka sillä on ollut selvänä 50 vuotta. Alkiolaisen aatteen puolueesta on tullut liberaali", Väyrynen suomii.
Väyrynen pelkää, mitä edessä vielä on. Keskustan kannatus on nyt 12 prosentin luokkaa, mikä tarkoittaa Väyrysen mukaan 20:tä kansanedustajaa ja valahtamista neljänneltä sijalta alemmas. Kansanedustajia on nyt 31.
"Jos keskusta menettää kannatustaan vielä kuntavaaleissa, puolueen tilanne on erittäin huono, sanoisin lähes toivoton."
Lue myös:
Rinne sai jatkoajan SDP:n johdossa, mutta saako Kulmuni haastajia?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
