Metsäkoneisiin konekiväärit tai ilmatorjuntaohjukset – näin puolustusvoimat kommentoi lukijan ehdotusta
Lähtökohtaisesti puolustusvoimat pyrkii hankkimaan valmista materiaalia.
Ennen materiaalihankintoja puolustusvoimilla pitää olla suorituskyvyllinen tarve, johon etsitään sopiva laite, järjestelmä tai muu vastaava. Kuva: Pentti VänskäMT kertoi torstaina lukijamme Rauno Kallungin ehdotuksesta, jonka mukaan esimerkiksi metsäkoneyhtiö Ponsse voisi kehitellä korjuukoneeseen taistelukärjen. Kallungin ehdotuksen mukaan se voisi ampua joko perinteisellä konekiväärillä tai ilmatorjuntaohjuksella.
Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnan tiedottaja Antti Siukola toteaa Maaseudun Tulevaisuudelle lähettämässään sähköpostissa, että ennen materiaalihankintoja puolustusvoimilla pitää olla suorituskyvyllinen tarve, johon etsitään sopiva laite, järjestelmä tai muu vastaava.
"Puolustusvoimat ei siis ensin osta materiaalia ja vasta sen jälkeen etsi sille käyttökohteita", hän jatkaa.
Lähtökohtaisesti puolustusvoimat pyrkii Siukolan mukaan hankkimaan valmista materiaalia. Hän huomauttaa, että puolustusvoimat on puolustusmateriaalin kehittämisessä pieni toimija, eikä sillä ole resursseja laajamittaiselle tuotekehitystoiminnalle.
"Poikkeuksena tuotekehitystoiminnalle on, jos kyseessä on sellainen kriittinen materiaali, jota ei ole valmiina saatavilla. Lisäksi sen materiaalin on oltava sellaisella teknologia-alueella, joka on määritelty Suomen sotilaallisen huoltovarmuuden kannalta kriittiseksi", Siukola toteaa.
Sotilaallisen huoltovarmuuden kannalta kriittisiä teknologioita on esitelty Valtioneuvoston periaatepäätöksessä, joka koskee Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaamista.
Siukolan mukaan puolustusvoimilla on tällä hetkellä käynnissä suomalaisten yritysten kanssa muutamia tällaisia tuotekehityshankkeita.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

