VIERASKOLUMNI Monologien maa
Suomalaisen keskustelun valtavirta on vakuuttunut keskittymiskehityksen vaihtoehdottomuudesta. Suurten keskusten ulkopuolella ei nähdä muuta kuin takapajulaa.
Yritykset muistuttaa maamme kaikkien voimavarojen hyödyntämisestä, oikeudenmukaisuudesta sekä keskittymisen edellyttämän uuden infrastruktuurin hinnasta eivät keskittämisen ideologian kannattajia vakuuta.
Suomen aluekehityksestä käytävää keskustelua riivaa huono karma. Ylimielisesti pienipiirteiseen maantieteeseemme suhtautuvat keskittäjät toistavat mantrojaan. Kaltaiseni paikallisuuden kautta yhteiskuntaa hahmottavat pohtivat omiaan. Milloinkaan nämä kaksi eivät kohtaa.
Esittämäni huomio aluekehityskeskustelusta sopii laajemminkin kulttuuriimme. Suomalaiset eivät harrasta dialogia, vaan toisiaan kohtaamattomia monologeja.
Ivallisuus, suuriluuloisuus ja kapea-alaisuus ovat suomalaisen keskustelun pyhä kolminaisuus. Itsekin liikun tässä maastossa luvattoman usein.
Erilaiset näkemykset eivät rikasta toisiaan, jokaisella on oma malka silmässä, oivallukset jäävät tekemättä. Sanomisen sisältöä tärkeämpää on, kuka sanoo.
On välttämättä tehtävä suuria uudistuksia. Ne liittyvät koko yhteiskunnan organisoimiseen tavalla, joka takaa Suomen menestyksen. On lisättävä tehokkuutta, mutta samalla huolehdittavat hyvän elämän ja yrittämisen edellytysten turvaamisesta koko maassa.
Tähänastiset yritykset uudistaa rakenteita ovat sarja epäonnistumisia. Kun jotakin on tehty, on tuloksena ollut palvelujen keskittyminen, kansalaisten elämän vaikeutuminen erityisesti maaseudulla, turvattomuuden lisääntyminen ja kehitysedellytysten heikkeneminen.
Paraatiesimerkki hallinnollisen mielikuvituksen katoamisesta on sosiaali- ja terveyspalveluja koskeva sote-uudistus, joka on tunaroitu umpikujaan.
Kukaan niin sanotuista asiantuntijoista ei ole kyennyt avaamaan suutaan ja kertomaan sopimuksen viime maaliskuussa hätäpäissään tehneille poliitikoille, että viiden suuralueen kuntayhtymähallinto ei voi toimia käytännössä. Pienemmätkin kuntayhtymät on jo moneen kertaan todettu epädemokraattisiksi ja tehottomiksi.
Kukaan niin sanotuista asiantuntijoista ei ole sanonut riittävän painokkaasti, että kaavaillussa sote-mallissa palvelut keskittyvät entisestään ja kansalaisten asuinpaikan perusteella tapahtuva syrjintä lisääntyy. Paikallinen demokratia romahtaa.
Lepertely lähipalveluiden säilymisestä on itsepetosta ja kansan hämäämistä. Alamaisen vastuuttomasti on valmisteltu Suomen edun ja menestyksen vastaista uudistusta. Median kritiikittömyys on ollut ennen kuulumatonta.
Erityisesti terveyspalveluiden järjestämisessä olisi hyvä mahdollisuus soveltaa Ruotsin maakäräjämallia. Tarvitaan vaaleilla valittu aluehallinto, jolla on myös veronkanto-oikeus. Vanha läänijako olisi hyvä lähtökohta aluehallintoyksiköille.
Kunnat voidaan palauttaa kansalaisten lähi- ja identiteettiyhteisöiksi. Jättiläiskuntia ei tarvita. Oivaltavan omaksumisen sijaan on sote-uudistuksessa takerruttu impivaaralaiseen hallintohirviöön, joka tuo mieleen entisen reaalisosialismin: toimii teoriassa, mutta ei käytännössä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
