päivän punkti Sipilä
Talouselämä-lehti esitteli tuoreen poliitikkogallupin. Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ykköshaastajaksi on noussut keskustan Juha Sipilä.
Sipilä on erilainen poliitikko. Ennen valintaansa kansanedustajaksi hän toimi yritysjohtajana. Poikkeuksena monesta muusta poliitikosta Sipilä on tehnyt niin sanottuja oikeitakin töitä.
Keskusta on ollut sitten Matti Vanhasen kauden jatkuvassa kriisissä. Viime vaalien murskatappio iski puolueen kanveesiin ottamaan lukua ainakin kahdeksaan. Henki alkaa kulkea vasta nyt.
Kun Mari Kiviniemi vaihtui Juha Sipilään, moni kysyi, kuka on Juha Sipilä. Ensimmäisen kauden kansanedustaja oli yleisölle tuntematon.
Tuntemattomuus ei aina ole pahasta. Kun Esko Aho aikoinaan pyrki keskustan johtoon, eräs iltapäivälehti huomautti, että miehestä ei ole kuvaa lehden arkistossa. Niin tuntemattomalla ei ole mitään asiaa puoluejohtajaksi, lehti opasti lukijoita.
Vaikka se tuntuu mahdottomalta, jopa toimittajat pystyvät erehtymään.
Tuntematon Juha Sipilä on nyt noussut gallupissa Jyrki Kataisen ykköshaastajaksi. Onko Katainen edes ehdolla jatkoon, vai lähteekö komissaariksi, on tietysti hyvä kysymys.
Hallituksen sotku näyttää joka tapauksessa pahalta. Siitä voi selvitä vain todella taitava poliitikko. Viisas ei sellaiseen koskaan edes joutuisi.
Gallupissa vain 24 prosenttia kansasta ilmoittaa, että heidän luottamuksensa Jyrki Kataiseen kasvaa. Peräti 58 prosenttia katsoo, että luottamus on vähentynyt.
Sipilän numerot ovat toisin päin. Vastaajista 49 prosenttia ilmoittaa luottavansa Sipilään enemmän ja 21 prosenttia vähemmän kuin ennen.
Mikä sitten on Soinin tilanne? Perussuomalaiset on asettanut tavoitteekseen olla eurovaalien suurin puolue. Siitä pitäisi alkaa Timo Soinin pääministeritie.
Soinin luvut eivät näytä hyviltä. Lähes puolet eli 45 prosenttia luottaa Soiniin entistä vähemmän. Lisää luottamusta ilmoittaa 33 prosenttia.
Sipilä onkin nostanut itsensä nyt selvästi opposition kärkihahmoksi.
Soini joutuu miettimään seuraavia siirtoja. Isoääninen mesominen ei tuo enää lisää. Soinilla on paljon kannatusta, mutta vielä enemmän vastustajia.
Sipilällä taas vastustajia on vähän. Se on asia, joka todella voi nostaa hänet seuraavaksi pääministeriksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
