Katso miten kunnassasi koronarokotukset etenevät – pienet paikkakunnat edellä kattavuudessa
Korona- eli COVID-19-rokotuksen on saanut Suomessa THL:n lukujen mukaan annettu kaikkiaan 585 000 rokoteannosta.
Rokotusmäärien huippu saavutetaan terveysviranomaisten arvion mukaan toisella vuosineljänneksellä. Kuva: Sanne KatainenSuomen rokotuskattavuus ensimmäisen annoksen kohdalla on 9,7 prosenttia, toisen annoksen kohdalla 1,5 prosenttia, kertoo THL sivuillaan. Ensimmäinen annos on annettu 537 895:lle, toinen annos 85 145 yli 16-vuotiaalle kansalaiselle.
Suhteessa väkilukuun eniten rokotteita on annettu prosentuaalisesti Kumlingessa (37,3), Sottungassa (27,3) ja Savukoskella (26,8).
Väkilukuun suhteutettuna pienten maaseutukuntien asukkaat ovat saaneet edelleen eniten rokotteita. Kymmenen kunnan kärkeen pääsevät esimerkiksi Lapin kunnat Utsjoki, Pelkosenniemi ja Salla. Listalla ovat myös Kaskinen, Keitele ja Tervo.
Pelkästään rokotettujen henkilöiden lukumäärässä suurimmat määrät ovat seuraavissa kaupungeissa: Helsinki (67 451), Espoo (28 625), Turku (26 590), Vantaa (24 583) ja Tampere (22 613).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
