Kalevan karhu aiheena lasten ja nuorten suunnittelukilpailussa
Maaseudun Sivistysliitto järjestää yhdessä Kalevalaseuran kanssa eskari- ja alakouluikäisille lapsille kirjanmerkkikilpailun sekä nuorille aikuisille suunnatun julisteen suunnittelukilpailun.
Kilpailuissa aiheena on Kalevan karhu.
Kilpailun tavoitteena on innostaa tutustumaan Kalevalan seikkailuihin ja hahmoihin. Nuorten toivotaan haastavan eepoksen synnyttämien mielikuvien kuvastot ja antamaan omia tulkintojaan suomalaisen kulttuuri-identiteetin yhdelle kivijalalle.
Kilpailu on järjestetään Kalevalan 180-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Toteutus liittyy Ilomantsissa elokuussa järjestettävään Karhufestivaaliin, joka tänä vuonna ammentaa aiheensa kalevalaisuudesta.
Kirjanmerkin koko on noin 4 cm x 10 cm. Kuvan toteuttamistapa ja -tyyli ovat vapaat. Materiaalien, tekniikoiden, tyylien ja viestin kanssa saa leikitellä. Voittaneesta työstä painetaan alueen kirjastoihin ja kouluille jaettavia kirjanmerkkejä.
Julistekilpailun toteutustapa on vapaa. Kilpailijan tulee olla 18–30-vuotias. Kilpailutöiden toivotaan edustavan erilaisia ja tuoreita näkemyksiä ja tulkintoja Kalevalasta ja kansalliseläimestä. Voittaneesta kilpailutyöstä painetaan erä myytäviä julisteita.
Kilpailutöiden pitää olla perillä viimeistään karhun heräillessä talviuniltaan 15.4.2015 mennessä. Viimeisen päivän postileima riittää. Lisätietoja kilpailusta löytyy Karhufestivaalin nettisivuilta www.karhufestivaali.fi.
Kilpailu on osa 20.–22. elokuuta Ilomantsissa järjestettävän Karhufestivaalin ohjelmaa.
Festivaali kokoaa itseoppineet puunveistäjät Ilomantsiin työskentelemään yhdessä ja kohtaamaan yleisöään.
Kalevalan ja Kantelettaren juhlavuonna tapahtuma hakee sisältönsä kalevalaisesta mielenmaisemasta. Järjestäjinä ovat Maaseudun Sivistysliitto ja Ilomantsin kunta, yhteistyökumppaneinaan muun muassa Kalevalaseura sekä paikalliset yhdistykset ja yritykset.
Vuosien mittaan tavoitteena on luoda Ilomantsiin Tuhannen karhun maa, kylänraiteille levittyvä veistospuisto. Tuhannen karhun maassa yhtyvät metsän kuninkaan myyttinen valtakunta ja ihmisen kulttuuriympäristö.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
