KANSAN SUUSTA Ei pahapanetellen parane
Siinä paha missä mainitaan, sanotaan henkilöstä, joka saapuu paikalle juuri, kun hänestä puhutaan.
Sutkauksen taustalla on vanha uskomus, jonka mukaan paha tulee paikalle, jos sen nimi lausutaan. Kirosanojen voima perustuu osittain tähän.
Toisen teemaan liittyvän sutkauksen kuulin, kun kaksi iäkkäämpää herrasmiestä tapasi toisensa pitkästä aikaa. ”Sinä se vielä porskutat”, tuumi toinen. ”Mikäs pahan tappaisi”, vastasi toinen.
Mikä pahan sitten tappaisi? Suomalaiset sananparret kertovat, mikä ei ainakaan tehoa. Ei paha panetellen parane, sanoi seinäjokinen. Ei pahaa pahalla voiteta, sanottiin Suomusjärvellä.
Pahaan vastaaminen hyvällä on kristinuskoa laajemmalle levinnyt idea. Käytäntönä se on harvinainen.
Intialaisen sanonnan mukaan se, joka hyväksyy pahan, syyllistyy itse siihen. Vetoaminen yleiseen käytäntöön ei tee pahasta hyvää. ”Synti pysyy syntinä, vaikka se olisi yleinen”, sanoo unkarilainen.
Sosiaalipsykologi Philip Zimbardo tuli kuuluisaksi Stanfordin vankilakokeesta, jossa koehenkilöt arvottiin vankeihin ja vanginvartijoihin. Koe jouduttiin pian keskeyttämään, sillä vanginvartijoina toimineet miehet alkoivat käyttäytyä raa’asti vankeja kohtaan.
Zimbardon neuvot pahuutta vastaan ovat tämäntapaisia: Älä hyväksy toisten epäinhimillistämistä äläkä pidä itseä muita moraalisempana. Myönnä virheesi ja kanna vastuusi.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
