Hirvieläinten pyyntilupien määrässä ei merkittävää muutosta
Suomen riistakeskus myönsi tulevalle metsästyskaudelle 33 500 hirvenpyyntilupaa. Hirvikantaa on pienennetty viime vuosina suunnitelmallisesti ja nyt suuressa osassa Suomea hirviä on tavoiteltu määrä.Valkohäntäpeuralle myönnettiin 22 800 pyyntilupaa, kuusipeuralle 143 lupaa ja metsäpeuralle 19 lupaa.
Yhdeksällä alueella viidestätoista hirvieläinten pyyntilupia myönnettiin suunnilleen saman verran tai hieman enemmän kuin viime jahtikaudelle. Syksyn saalismäärä tulee olemaan lähellä viime vuoden lukuja.
Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa.
Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina eli tänä vuonna 27. päivä. Hirviä voidaan metsästää vuodenvaihteeseen asti ja peuroja tammikuun loppuun saakka.
Enontekiöllä, Inarissa, Muoniossa ja Utsjoella hirven pyyntiaika on 1.–20.9. ja 11.10.–30.11.
Vasoja jahtikauden jälkeen lähes kolmasosa hirvikannasta
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan viime vuoden jahtikauden jälkeen hirviä oli koko maassa noin 71 000 ja kevään vasontakauden jälkeen noin 112 000. Vuosi sitten hirvenmetsästykseen myönnettiin kaikkiaan noin 33 000 pyyntilupaa, joista käytettiin noin 86 prosenttia.
Kokonaissaalis vuonna 2013 oli noin 38 000 hirveä.
Alueelliset riistaneuvostot ovat keväällä vahvistaneet hirvikannan hoitotavoitteet ‒ maanlaajuisesti tavoitteena on vuoden 2014 metsästyksen jälkeen noin 74 000 hirven vasova kanta.
Valkohäntäpeura yleisin saalis pienistä hirvieläimistä
Valkohäntäpeuroja on runsaimmin maan lounaisosissa, jonne Suomen riistakeskus myönsi yli 90 prosenttia pyyntiluvista.
Valkohäntäpeuraa metsästetään jonkin verran myös muualla Suomessa, pohjoisimpia ja itäisimpiä alueita lukuun ottamatta.
Metsäpeuroja kaadetaan tulevana kautena Suomen riistakeskuksen myöntämin pyyntiluvin vain Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa alueilla, joilla ne aiheuttavat merkittäviä maatalousvahinkoja.
Pohjanmaalla on mahdollista metsästää viisitoista ja Keski-Suomessa kolme metsäpeuraa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


