Holhoukseen kyllästyneet kansalaiset

Helteisen kesän uutiset ovat median omaa tilaa ruotivia. Aikakauslehtien osuus mainoskakusta on pudonnut alle kymmeneen prosenttiin. Se kertoo rakennemuutoksesta ja muistuttaa demareitten alamäkeä politiikassa. Niillä on paljon yhteistäkin. Joku huomaa sen heti, toinen ei koskaan.

Ensin alkoivat kadota printtimediamme ja pian sen jälkeen kaatuvat liki kaikki sähköiset sanomalahtemme. Ei niillä ole maksullisina mitään käyttöä ja mainostuloja ei riitä. Kotisivuani luetaan enemmän kuin kaikkia tieteellisiä aikakauslehtiämme yhteensä. Ero on vielä moninkertainen. Kuitenkin valtio tukee näitä medioita, joita kukaan ei enää lue. Miksi? Jos kirjoittaja ei osaa ammattiaan, tieteen popularisointia, miksi tällaista joukkoa olisi tuettava ammattitaitosten kustannuksella? Jos poliitikko ei osaa politiikkaa (politics) ja sen substanssia, visioivaa kehittämistyötä (policy) miksi sellaista puoluetta olisi tuettava?

Jaakko Rauramo on viimeinen mediamogulimme. Hänen tilityksensä Suomen Kuvalehdessä (SK 23) on liki oikeaan osuvaa. Mikael Pentikäinen, “pikku-Rauramoksi” aikoinaan haukuttu, meni pesuveden mukana. Demarilehden päätoimittajia kulkee ulos talosta jonossa mustelmiaan kirjoitellen.

Olli Rehn jatkaa omalla linjallaan. Nyt hän haukkuu kansainvälisen valuuttarahaston (HS 6.6.2013) käsienpesusta ja pesuveden heittämisestä hänen silmilleen. Oikeammin IMF toimi tapojensa mukaan ja analysoi toimiaan, totesi niiden mammuttimaiset virheet ja kumarsi katumusharjoittelussaan Euroopan köyhien suuntaan pyytäen anteeksi. Savolainen, Mikkelistä syntynyt jalkapallovirtuoosi, ei katumusharjoitteluja suorita vaan nousee kreikkalaisten jumalten joukkoon. Hän elää väärässä ajassa eikä seuraa sitä mediaa, jota kansa seuraa ja itse ylläpitää, keskustelee.

Holhous kyllästyttää myös Turkissa, Rehnin edellisessä työpaikassa. Eurouskovaiset ovat kadonneet. Sananvapautta loukataan kaiken aikaa ja pääministeri on vallantäyteinen ihminen. Ihminen sortuu toteuttamaan pimeimpiä puoliaan myös sivistysvaltioissa. Olemme taantumassa 1930-luvulle. Poliittiset johtajat lietsovat vihaa valtaansa pönkittäessään ympäri Eurooppaa.

Turkissa on menossa sama kehitys kuin Euroopassa, arvojen muutos. Arabikevät jatkuu ja sen ymmärtäminen on Euroopassa ongelmallista. Tärkein arvo kansalaisille on demokratia, oikeus valita ja vaihtaa johtajiaan. Tämä on usein kyseenalaistettu Suomen naapurivaltiossa ja etenkin Venäjällä.

Omat mallimme ja sosiaalinen pääoma on imitoitu joko idästä tai lännestä. Kutsumme sitä joko ajopuuksi tai opportunismiksi. Uudessa reaaliaikaisessa taloudessa ja strategiassa tällainen malli on hidas. Samalla vallan legitimiteetti rapautuu ja sen uskottavuus katoaa.

Oikeusvaltio pyrkii perustamaan instituutiota jotka ovat vahvempia kuin sen yksittäiset johtajat. Media on ollut tällainen instituutio. Sen rapautuminen on viemässä kohti pysähtyneisyyttä, stagnaatiota, joka sotaan siirrettynä muistuttaa paikalleen juuttunutta Syyrian sotaa. Arvovaltataitelut instituutioiden herruudesta, poliitikkojen toimiessa johtajina, jatkaa kansan kärsimyksiä oli kyseessä Kreikka, Turkki, Syyria tai pohjoinen maa Venäjän luoteisnurkassa.

Matti Luostarinen

fil.tri, val.tri

Avaa artikkelin PDF