Luhangan kunnanjohtaja kaataisi soten – "Jos vanhuksista tehdään massabisnes, niin kyllä on törkeää!"
Tuomo Kärnä on harmissaan pikkukunnan valokuiturahoituksesta, joka on "kanissa valtiolla".
Keskustalainen Tuomo Kärnä kannattaa Sipilän hallituksen ajamaa maakuntauudistusta mutta ei sotea nykymuodossaan. Kuva: Petteri KivimäkiPaljasjalkainen luhankalainen Tuomo Kärnä aloittaa toukokuussa työnsä Manner-Suomen pienimmän kunnan johtotehtävissä.
730 asukkaan Luhanka sijaitsee Keski-Suomen maakunnan eteläisellä laidalla Päijänteen kupeessa.
Matkaa maakuntakeskus Jyväskylään kertyy vähän yli 60 kilometriä.
Maailman ja Suomen menoa pienestä maaseutukunnasta käsin seurailevan Kärnän mieleen on viime aikoina hiipinyt huolia.
”Kannatan maakuntauudistusta, jonka uskon olevan hyvä ja tarpeellinen uudistus. Soten osalta murheita on monia. Kaikkein eniten huolettaa se, että miten maaseudun vanhuksille tässä käy”, Kärnä sanoo ja vakavoituu.
Vanhuspalvelukeskus Tuuliharju on Luhangan kuntakeskuksen ylpeys.
”Yksikkö toimii loistavasti, mutta minulle on monesta lähteestä sanottu, ettei tämä tule missään nimessä säilymään sote-uudistuksen astuttua voimaan. Hyvä palvelukeskus ja vanhusten koti on jäämässä vasaran alle”, Kärnä harmittelee.
Kunnanjohtaja kokee, että sote nykymuodossaan on Suomen maaseutukunnille turmiollinen.
”Jos maakuntauudistus ja sote tarkoittaa sitä, että vanhuspalveluyksikkö lähtee, niin toivon koko uudistuksen kaatuvan”, Kärnä sanoo.
”Jos vanhuksista tehdään tässä maassa jokin massabisnes, niin kyllä on törkeää! Tässäkö on kiitos suomalaisen yhteiskunnan rakentajille?”
Toinen harmituksen aihe syvällä maaseudulla ovat kangerrellen etenevät valokuituverkot.
”Kymmenen keskisuomalaista kuntaa omistavat Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n, jonka rahoja on kanissa valtiolla tällä hetkellä 4,6 miljoonaa euroa. Syynä tälle ovat lennossa muuttuneet käytänteet ja tukiperusteet”, Kärnä päivittelee.
Valtion kunnille jo kertaalleen lupaamat miljoonat olisivat kullanarvoisia, jotta yhtiön asiakasverkkoa kyettäisiin kunnolla laajentamaan. Rahat ovat siellä ministeri Anne Bernerin (kesk.) ja virkamieskoneiston alla. Palautetta on annettu asiasta moneen kertaan ja ministeri on asiasta hyvin tietoinen, mutta mitään ei tapahdu.”
Kärnä on työskennellyt vuosikymmenen ajan kone- ja tuotantotekniikan insinöörinä muuramelaisessa yrityksessä, joka valmistaa voitelujärjestelmiä ajoneuvo- ja raskaaseen teollisuuteen.
”Otan kunnanjohtajan työt innolla vastaan. Meillä on täällä maaseudulla valtavasti mahdollisuuksia.”
Puoluetaustaltaan keskustalainen Kärnä on istunut Luhangan kunnanhallituksessa yhdeksän vuoden ajan, joista viisi vuotta puheenjohtajan nuija kädessään.
”Kunnallispolitiikasta tietysti luovun uuden työni myötä, mutta kunnallisten asioiden parissa vietetyt vuodet ovat ehdottomasti valmistaneet tehtävään.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
