HEVOSELÄMÄÄ Reilu johto
Siitä on vajaat yhdeksän vuotta, kun ostin varsan hyvän ystäväni häissä. Kauppoja hierottiin pitkin iltaa, ja lopulta hinta sovittiin.
Varsa muutti uuteen kotiin syyskuussa. Päitset sille jouduttiin ensimmäisellä kerralla laittamaan painiotteella. Varsan isän nimi oli Johto-Tähti, mistä keksimme hevoselle sopivan tuntuisen nimen: Reilu-Johto, eli Reiska.
Ajo-opetus aloitettiin kaksivuotiaana. Ohjasajo sujui jo muutaman kerran jälkeen, joten päätimme valjastaa varsan reen eteen.
Silloin varsa loikkasi saman tien korkeuksiin, niin että luokki kopsahti isännän otsaan. Päätimme antaa Reiskan seistä valjaissa totuttelemassa.
Muutaman päivän kuluttua ajattelimme hevosen rauhoittuneen ja kokeilimme uudelleen. Muutaman askelen Reiska kulki kunnolla. Sitten se säntäsi häntä suorana läpi poniaitauksen lankojen. Kuski putosi kyydistä, ja yleisö seurasi henkeä pidätellen. Meno pysähtyi vasta kun hanki ulottui Reiskaa mahaan asti.
Seuraavaksi aurattiin pellon ympärille reitti, jota reunustivat korkeat lumivallit. Siinä opeteltiin pysymään tiellä.
Talven mentyä siirryttiin harjoituskärryihin ja kilpavaljaisiin. Ori katkaisi monta obersekkiä ja potki välillä niin, että vanerinkappaleet lentelivät kärryistä.
Reiskaa alkoi olla mahdoton käsitellä, ja kolmivuotiskeväänä siitä päätettiin tehdä ruuna. Edes rauhoitusaineella ei tuntunut olevan vaikutusta. Monen ruiskun jälkeen potkut loppuivat ja operaatio saatiin päätökseen. Eläinlääkärikin totesi, että jos hevonen joskus tulee maalisuoralle johdossa, siitä ei ohi mennä.
Kolmivuotiskesän Reiska vietti laitumella. Syksyllä piti aloittaa säännöllinen valmennus, jotta raviura olisi saatu käyntiin seuraavana vuonna. Eräänä päivänä haimme Juvalta Pikku-Iiron Reiskan harjoituskaveriksi. Nopea Iiro oli mainio ajokaveri nuorelle hevoselle.
Reiskan kilpailu-ura käynnistyi Savonlinnan paikallisraveista. Neljännestä sijasta tulivat myös ensimmäiset palkintorahat. Raveissa oli mukana myös Pikku-Iiro.
Pahaksi onneksi automme oli opastettu parkkiin rata-aidan viereen volttauspaikan kohdalle. Reiskaa oltiin riisumassa valjaista, kun se huomasi tallikaverin aidan takana lähtöringissä. Hevonen alkoi hitaasti mutta varmasti vetää perässään autoa ja kuljetuskoppia. Tuli kiire irrottaa riehuva Reiska. Lopulta tilanteesta selvittiin pienillä mustelmilla.
Kilpauran alussa laukat vaivasivat. Lisäksi lähdöissä tuli hätäilyjä, ja joskus lopuissakin. Eniten harmittivat maalisuoralaukat kärkisijoilta. Reissut olivat kuitenkin jännittäviä. Ajoituksen piti osua täysin nappiin, sillä ruuna ei sietänyt mitään ylimääräistä touhua. Ei edes kahvitaukoja matkalla.
Ravipaikalla Reiskaa ei voinut talutella, vaan se oli laitettava heti valjaisiin ja ajettava lähtöpaikalle. Lähdön ja pikaisen jäähdyttelyn jälkeen oli suunnattava suoraan kotitallille.
Reissut muuttuivat leppoi-sammiksi rutiinin ja vuosien myötä. Voittoja tuli lopulta kolme ja voittorahojakin kahdeksisen tuhatta euroa. Ensimmäisen viidensadan euron voiton jälkeen isäntä istahti alas konjakkilasin kanssa ja tuumasi, että helpommallakin on tullut rahaa ansaittua, mutta ei se koskaan ole yhtä makealta maistunut.
Viime kesäkuussa Reiska yhtäkkiä väsähti oudosti startissa. Ajattelimme, että hevosessa on joku hoitoa vaativa vaiva ja kutsuimme eläinlääkärin.
Ennen lääkärin tuloa Reiska sai jostain syystä tallissa raivokohtauksen ja potki etujalkansa läpi karsinan väliaidasta. Jalka vaurioitui pahasti kavion yläosasta.
Parisen viikkoa jalkaa hoidettiin ja odotettiin ihmettä. Reiska kuihtui päivä päivältä ja vamma paheni entisestään.
Lopulta emme voineet muuta kuin päästää hevosen kärsimyksistään. Reiska haudattiin pellolle suuren kivenjärkäleen viereen, mutta sydämissämme se elää aina.
AILI ROUHIAINEN
Liperi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
