Maatalouskauppa sakkaa tänäkin vuonna
Traktorimyynti oli viime vuonna historiallisen vähäistä niin Hankkijan edustamalla John Deerellä kuin muillakin merkeillä. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoITÄMERI (MT)
Maatalouskauppa ei nouse vielä tänä vuonna viime vuoden pudotuksesta, ennustaa Hankkijan toimitusjohtaja Ensio Hytönen.
Hankkijan konekaupan myynti laski viime vuonna edellisestä vuodesta 35 miljoonaa euroa, 145 miljoonaan.
”Puolet myynnin vähentymisestä johtui Sampon puimureiden poistumisesta Hankkijan valikoimista”, Hytönen kertoi Hankkijan Agri-risteilyn lehdistötilaisuudessa perjantaina.
Nykyisin Sampoja myy Agco Suomi.
Työkoneissa Hankkijan myynti väheni 12 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
”Kun konekauppa putoaa, kestää yleensä ainakin vuoden ennen kuin se palaa ennalleen. Tältä vuodelta ei odoteta ihmeitä.”
Hytönen sanoo konekaupassa muilla yrityksillä olevan samankaltainen tilanne.
Hankkijan kaikkien toimialojen yhteenlaskettu myynti oli viime vuonna 882 miljoonaa euroa eli 52 miljoonaa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tulos puolittui neljään miljoonaan euroon.
Verkkokaupan myynti oli kymmenen miljoonaa euroa. Eniten verkossa myydään polttoöljyä.
Rehukauppa kävi viime vuonna odotuksia paremmin ja Hankkijan tehtaissa valmistusmäärät kasvoivat.
Vuoden 2013 lopulla A-rehun Koskenkorvalle avaama siipikarjanrehutehdas ajoi Hankkijaa ahtaalle. Raision päätös lopettaa sian- ja siipikarjanrehujen valmistus sen sijaan kasvatti Hankkijan markkinaosuutta.
Tällä hetkellä kaikkien eläinten rehut ovat myyntijohtaja Juhani Ruohosen mukaan hyvässä myyntivireessä.
Hytönen sanoo Hankkijan pystyneen laskemaan rehujen hintoja, kun se on osa tanskalaista DLA:ta. ”Muiden on tultava perässä.”
Viime vuonna Hankkija aloitti rehujen termiinikaupan, jossa hinnan pystyy lukitsemaan halutessaan puoli vuotta ennen toimitusta. Termiinisopimuksia on tehty jo 30 000 tonnille rehuja, johtaja Henrik Willberg kertoo.
Hytönen oli selvästi näreissään lehdistölle Viron viljan hintojen uutisoinnista. MT kertoi tammikuussa Virossa vehnän hinnan olevan useita kymmeniä euroja Suomen hintoja korkeampi ja viljelijöiden kuljettaneen viljaa Viroon.
Hytönen korosti, että Suomessa kaurasta ja rukiista maksetaan paremmin kuin Virossa.
Hytösen mielestä täytyy vain hyväksyä, että hinnat nousevat Suomessa hitaammin kuin Virossa.
Perusteluna hän pitää suomalaisten toimijoiden pienuutta ja hankaluutta saada kerralla isoja eriä vientiin.
Hankkijan viljakaupan tulos parani viime vuonna.
Myös lannoitekaupassa Hytönen sanoo Suomen olevan erityinen alue, mikä selittää hintoja.
Esimerkiksi hän nosti, että Yaralla on Suomessa erittäin laaja lannoitevalikoima. Lannoitteiden myynti on Hytösen mukaan ollut laskussa.
Siemenkaupan odotetaan kasvavan.
Hytönen odottaa kuluvan vuoden olevan kaupassa yhtä heikko kuin viime vuosi. Maatilojen lukumäärä vähenee ja tilojen ostovoima on heikentynyt laskeneiden tuottajahintojen takia.
Hytösen mukaan kaupan perusta on edelleen ammattitaitoinen myyjä ja luotettava kauppa.
Verkkokauppa on tällä hetkellä vain sivujuonne.
Puheet suomalaisten viljelijöiden rahojen valumisesta Tanskaan Hankkijan pääomista DLA:lle Hytönen tyrmää. ”DLA:n investoinnit Suomeen ovat miljoonia euroja suuremmat kuin Tanskaan maksetut osingot.”
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
