Sipilä: Olin vaaleissa rasite puolueen kannatukselle
Sipilän mukaan keskustan vaalitappiota on vaikea sulattaa, kun Suomen työllisyys on parhaalla tasollaan yli 30 vuoteen ja julkinen talous on tasapainossa.
Sipilän mukaan keskustan vaalitappiota on vaikea sulattaa, kun Suomen työllisyys on parhaalla tasollaan yli 30 vuoteen ja julkinen talous on tasapainossa. Kuva: Kari SalonenKeskustan puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän mukaan hän oli eduskuntavaaleissa rasite puolueen kannatukselle.
Puolueiden puheenjohtajat ja pääministerit kuluvat nykypolitiikassa nopeasti, etenkin, jos he joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä, Sipilä sanoi keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Riihimäellä.
"Olin näissä vaaleissa rasite puolueen kannatukselle. Se asia laitetaan nyt kuntoon", Sipilä sanoi viitaten siihen, että hän jättää puolueen puheenjohtajuuden syyskuussa järjestettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa.
Sipilän mukaan keskustan vaalitappiota on vaikea sulattaa, kun Suomen työllisyys on parhaalla tasollaan yli 30 vuoteen ja julkinen talous on tasapainossa.
Sipilän mukaan eduskuntavaaleille oli ominaista, että talous ja työllisyys eivät enää olleet ihmisten päähuolenaiheita. Niiden sijaan vaalien pääteemoiksi nousivat yksittäiset arvokysymykset. Tämä heikensi keskustan kannatusta, sillä puolueen edustamat keskitien näkemykset jäivät paitsioon äärinäkemysten jyllätessä.
Näin tapahtui Sipilän mukaan muun muassa ilmasto- ja maahanmuuttokysymyksissä.
Sipilän mukaan yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa on kärjistynyt voimakkaasti, mutta se saattaa tulevaisuudessa myös avata uusia mahdollisuuksia keskustalle.
"Keskusta on aina toiminut sillanrakentajana. Uskon, että vaikka ääripäät nyt jylläävätkin, erilaisia ihmisiä kokoavalle voimalle on nyt ja lähivuosina tarvetta enemmän kuin pitkään aikaan", Sipilä sanoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

