HEVOSELÄMÄÄ Jukka, veteraani
Nuoren miehen haaveisiin vaipuneena kiskon maasta heinäseipään toisensa perästä. Heittelen niitä konemaisesti vierellä kävelevän hevosen kärryihin. Kuuluu terävä paukaus, ja hevonen lähtee seipäät lennellen kiitämään kohti pihaa.
Tavoitan Jukka-hevosen vasta pihasta, missä se huohottaa sieraimet pyöreinä. Kiroilen hevoselle ja lähden keräämään seipäitä takaisin kuormaan.
Jatkamme työtä. Pian kuuluu uusi pamaus, kovempi kuin edellinen, ja hevosta viedään taas. Se ei piittaa ojista, vaan painelee kärryt pomppien eteenpäin. Kuorma leviää uudelleen pitkin peltoa.
Lähden puolijuoksua jäljestämään hevosta. Se pirulainen löytyy taas pihasta. Käyn valittamassa isälle, ettei työstä tule mitään, mutta saan käskyn jatkaa. Paukausten syy selvää: sähkömiehet vaihtavat pylväitä ja ampuvat kivikovaa hiesua dynamiitilla.
Päätän itsekin kehittää työmenetelmääni ja kietaisen ohjakset kaulaan kuin kyntömies ikään. Dynamiitti paukahtaa, karhea naru viiltää kaulaa ja kiristyy. Nappaan kiinni ohjaksista ja loikkaan kyytiin. Ajamme kunniakierroksen.
Sotaveteraanina Jukka säikkyy kaikkia paukauksia. Sodan traumoihin kuuluu myös kotikaipuu. Jukka ei viihdy laitumella, josta ei näe pihalle. Aidat ovat vain hidaste sen kotimatkalle. Usein sitä pidetään ketjun päässä pihalla, missä se tyytyväisenä lyhentää ruohoa.
Yksi liekapaikka on peltojen halki kulkevalla tiellä. Päivä päivältä paikkaa siirretään kauemmas, kunnes metsä peittää pihanäkymän. Juhannusaaton iltana hevonen ilmeisesti pelästyy jotain ja yrittää hypätä ojan yli. Hyppy jää lyhyeksi ja hevonen putoaa vetiseen ojaan.
Omin voimin etupää saadaan takaisin tielle, mutta märkä ojanpohja imee takajalat tiukasti kiinni. Isä pitelee riimua, eikä uskalla tippaakaan löysätä, ettei hevonen pääse kaatumaan selälleen.
Juoksen naapuriin. Siellä aikamiespojat ovat jo puvut päällä juhannusjuhliin lähdössä. Takit heitetään takaisin naulaan ja lähdetään hevosennostotalkoisiin. Köysillä hevonen saadaan lopulta ponnistamaan tielle.
Sodasta Jukka palasi lievästi haavoittuneena ja traumojen runtelemana. Epätietoisena oli odotettu, tuleeko hevonen vai maksu siitä. Toista hevosta olisi tarvittu kyntöpariin ja niittokoneen eteen. Jukka huomattiin pian hyväluontoiseksi ja ahkeraksi. Isän tultua isännäksi 50-luvun alussa hän valitsi Jukan työkaveriksi ja vanhempi tamma myytiin maailmalle.
Sotaa Jukka ei unohtanut. Meiltä oli Puolustusvoimien Raasin leirialueelle matkaa linnuntietä viitisen kilometriä. Raasissa ammuttiin säännöllisesti kranaatinheittimillä ja singoilla. Puuha oli etenkin heinänkorjuuaikaan vaarallista, kun täyden kuorman päällä saattoi keikkua lapsi. Jo heittimien lähtölaukaukset saivat hevosen varuilleen ja kiskomaan hermostuneesti. Kranaattien iskiessä tantereeseen piti olla kiinni päitsissä ja kuolaimissa, muuten tuli lähtö. Hyvin pärjättiin kun tavat tunnettiin.
Kylän kengityssepänkin piti muistaa oikeaan takajalkaan koteloitunut sirpale. Se oli täsmälleen siinä kohdassa, jonka seppä otti polviensa väliin. Muutaman kerran kaviosta saatuaan seppä muisti asian.
Jukka eli pitkään ja oli aina terve. Viimeisen kerran sillä tehtiin metsätöitä talvella 1965–66. Pidin välivuotta keskikoulun jälkeen, ja ajoimme isän kanssa tukkisavotan ohella propsia ja halkoja kartanon metsästä. Talvi oli runsasluminen ja varmasti raskas vanhalle hevoselle.
Saimme ajettavaksi halot suolta, josta verhopuusto oli hakattu motin pinoiksi. Hanki kesti hevosen painon, mutta kyllä se sitä pelkäsi. Mennä sipsutti lyhyin ja varovaisin askelin, mutta meni kyllä kun käskettiin. Lastasimme rekeen niin paljon kuin suinkin ja kuormat kulkivat leikiten. Urakka tuli valmiiksi parina pakkasaamuna. Paksussa hangessa työhön olisi mennyt toista viikkoa.
Pari vuotta isä vielä piti Jukkaa talossa eläkeläisenä ja ruohoa leikkaamassa. Sitten siitä oli pakko luopua. Olin viikonloppuna kotona käymässä, kun isä irrotti hevoselta kenkiä. Sai vain sanottua: ”Huomenna tulee auto hakemaan”.
JUKKA AALTONEN
Jyväskylä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
