Lyhyet vaellukset tarjoavataikuisille tuntuman hevosteluun
Tuulensillan tallin markkinointi on sujunut seitsemän ammattimaisen yrittäjyysvuoden aikana niin, että asiakkaat vievät viestiä eteenpäin. Silti yrittäjä Anita Tapanainen yllättyy yhä uudelleen, kun varauksia tulee varsin kaukaakin – viimeksi puskaradio toi yritysporukan Jyväskylästä. Talli sijaitsee Viljakkalassa Ylöjärvellä.
”Yhtään ei voi jäädä odottelemaan vaan olemme yrittäneet koko ajan tuotteistaa palveluja. Kesäolympialaiset oli kevään korvalla suosituin uusi ohjelma”, Tapanainen kertoo.
”Myös miesvoittoiset yritykset ovat löytäneet meidät. Osalle tämä on kai vähän extremeä”, hän naurahtaa.
Tapanaisen asiakkaista 90 prosenttia on nykyisin aikuisia: iltatunneille tulevat yhä useammin äiti ja tytär yhdessä. Myös pariskuntien määrä on lisääntynyt.
Myynti vetää Tampereen ja Nokian läheisyyden ansiosta hyvin; etenkin kevään ja syksyn kauniit viikonloput ovat suosittuja. Nytkin varauskirjassa mennään jo pitkälle lokakuulle.
Yritys on keskittänyt viikonloput maastoretkiin. Pisin vaellus kestää kuusi tuntia. Viikolla kaksi päivää hoidetaan yritysasiakkaita, muina iltoina islanninhevostallilla pyörivät ohjatut tunnit. Myös kesän leireillä tärkeä osa on päiväretkillä maastoon.
Yritysryhmien ohjelma pyritään myös aina suunnittelemaan niin, että ensi kertaa hevosen selkään nousevatkin pääsevät kentällä harjoittelun jälkeen noin tunniksi maastoon, yrittäjä kuvaa.
Myös Luonto-Taipaleen yrittäjä Noora Ruuth Mikkelin Vanhamäestä kertoo, että näin kesällä markkinointia ei juuri tarvita.
”Onko jonkinlaista lamaa, mutta monet ovat päätyneet matkustamaan kotimaassa. Kysyntää on riittänyt. Tosin varaukset tulevat hyvin lyhyellä varoitusajalla”
Ruuthilla on kuusi suomenhevosruunaa, joilla hän vetää 1–3 tunnin retkiä.
Talvi on sen sijaan mökkialueen sydämessä iso haaste. Osa asiakkaista käyttää liikuntaseteleitä. Yritykset ja kunnat tuntuvat silti lämpiävän hitaasti niin virkistyspäiville kuin sosiaalipedagogiseen toimintaan, johon Ruuthilla on myös koulutus.
Kesäaikaan kysyntää olisi ajelukeikoille kuten hääkyydityksille. Niistä ei kuitenkaan olla yrittäjän harmiksi valmiita maksamaan edes summaa, joka yrittäjällä menee pelkästään pakollisiin kustannuksiin. ”En siksi ole lähtenyt ilmaiseksi tekemään.”
Susanna Härkösen yritys Kainuun vaellustalli elää puolestaan Vuokatin matkailun rytmissä. Valtaosa 11 islanninhevosesta koostuvan tallin asiakkaista on lomalaisia.
Ihan päivittäin tehdään retkiä maastoon, hän kertoo.
”Lomalaisissa on paljon sellaisia, jotka käyvät säännöllisesti tänne tullessaan. Tullaan pariskuntina, perheittäin.”
Koko tämä vuosi on ollut menekiltä hyvä. Edes huhti-toukokuussa Härkönen ei kokenut notkahdusta, joka matkailukeskuksissa osuu normaalisti talvi- ja kesäkauden taitteeseen. Hiljaisin vaihe on yleensä marras-joulukuussa, niin myös viime vuonna.
Härkösellä ei silti ole aikeita muuttaa toimintakonseptiaan hyvän menekin innostamana. Yritystoimintaan kuuluu myös ternivasikkakasvattamo sekä yhdeksän hevosen hoitotalli, joten työmäärä rajaa toiminnan laajuuden.
Noora Ruuth on Suomen vaellustallien liiton puheenjohtaja. Liittoon kuuluu lähes 40 tallia. Eniten jäsenyrityksiä on Etelä- ja Itä-Suomessa, pohjoisen talliverkoston harvempi.
Oulun eteläpuolella on tyypillistä, että tallit sopivat itse reitit maanomistajien kanssa. Sopivien reittien puute on Ruuthin mukaan yleisin syy siihen, että vaellukset pidetään yhden päivän tai korkeintaan yhden yöpymisen kestävinä. Lähinnä pohjoisen talleilla on tarjota myös useamman päivän kestäviä ratsastusvaelluksia.
Niin Susanna Härkönen kuin Anita Tapanainen ovat itse sopineet kaikki reitit maanomistajien kanssa, valmiita reitistöjä ei siis ole. Lisäksi Sotkamossa Härkösellä on mahdollisuus liikkua osaksi valtion metsissä.
”Olisi iso asia, jos myös kunnat lähtisivät mukaan sopimaan reittejä ja käyttämään ratsastusvaelluksia markkinoinnissaan”, Noora Ruuth toivoo.
KAIJALEENA RUNSTEN
Katso MT:n verkkosivuilta vauhdikas video maastolenkiltä Rautjärveltä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
