KALAJUTTU Koukussa, osa 2
Eskortti oli uikuttanut kotona startatessa pahasti, mutta kirkonkylällä auto kävi jo melko tasaisesti. Jouset tosin naukuivat. Onneksi katsastukseen oli vielä muutama kuukausi. Martti käänsi tutun kaupan eteen. Hän heitti huomenet ja haki pullon molempiin käsiinsä.
”Mujunen ei merkkiä vaihda”, Tolonen totesi.
”Mitäpä sitä vaihtamaan. Koskenkorvassa sitä maksaa viinasta. Vettä saa järvestäkin.”
”Onko matikkaa tullut?”
”Pikkuhiljaa alkaa kutupaikoille hakeutua. Ottavatkohan Siwaan myytäväksi?”
”Kyllä Lilli sinulta ottaa, isolta mieheltä”, myyjä hekotteli.
Martti työntyi huurupilven kanssa ruokakauppaan. Kassalla joku harjoittelijatyttö vätkytti purukumia. Sillä oli mustaksi maalatut huulet. Nokassa ja silmäkulmissa törrötti kiiltäviä piikkejä. Marttia yökötti.
Kauppias näytti puuhailevan lihatiskillä. Punainen hiuskuontalo loisti ovisuuhun saakka. Martin täytyi myöntää, että lähes viisikymppiseksi Lilli oli vielä hyvän näköinen pakkaus ohuine vyötäröineen ja korkeine povineen.
”Päivää.”
”No, terve. Mikäpä minun Matikka-Mujusen on saanut kirkolle?”
”No on kaikenlaista. Pitäisi ostaa tyristori...”
”Ei kuule Martti-kulta täältä semmoisia tyristoreja saa, mutta lihassa löytyy”, Lilli kujersi.
Martti pakrahti punaiseksi.
”Enhän minä sitä, että täältä... Sitä ajattelin, että otatko... kaloja... mateita myyntiin.”
”Hyi! Niitä kaamean isoja limapötkylöitä.”
”Ei kun minä ajattelin, että kun olet ennenkin...”
”No vitsi, älä nyt Martti punastele. Otan tietenkin, kaikki mitä toimitat. Akat niistä tappelevat ja kehuvat, että Mujusen mateista saa parhaan kalasopan.”
Sitten Lilli muka vakavoitui ja katsoi Marttia anovasti silmiin.
”Olisiko sinulla tarjota sukutuotteitakin?”
”Sukutuott... mitä sinä Lilli ... niin mätiä. Tietenkin saat naaraskalojen mukana kaikki mätit.”
”Sitä ne aina kysyvät. Mutta kuule kulta, nyt olisi tarjolla hyvää lihaa.”
”Lihaa? Niin no, jos minä tuota meetvurstia ottaisin tuommoisen kymmenen... eiku kaksikymmentä senttiä ja vähän silavaa...”
Puolilta päivin Martti oli taas kotona. Hän vaihtoi Lynxiin uuden sähköosan. Kelkka pärähti kolmannella vetäisyllä. Vanha palvelija ei pettänyt. Martti työnsi kintaat rasvasta mustiin kouriinsa. Kokeili vielä, että pullo pysyi varmasti povitaskussa ja otti suunnan kohti vastarantaa.
Niemi-Iikan talossa ei ollut enää paljoa jäljellä entisestä komeudesta. Suuri rakennusrötiskö se kyllä edelleenkin oli. Iikka asui peräkamarissa. Muut huoneet olivat kylmillään.
Veera oli kertonut, että Niemelä oli ollut aikoinaan kylän ökytaloja. Vanhapoikaveljeksillä oli palkattua työvoimaa, viljaa kasvoi kymmenillä hehtaareilla ja navetta pullisteli lypsäviä. Kun vanhempi veljeksistä kuoli kahdeksankymmentäluvulla, tilanpito hiipui ja Iikka keskittyi mieliharrastukseensa, kalastamiseen.
Niemelän isäntä on kärttyisä ukko ja lestadiolainen, että et erehdy koskaan tarjoilemaan sille viinaa, Veera oli varoitellut. Mutta toisaalta Martti oli Pakoselta kuullut, että sopivassa tilanteessa kävi Niemi-Iikallekin ryyppy.
Kamariin piti hapuilla hämärän, kylmän pirtin kautta.
”Päivää!”
”Kuka siltä kolistelee ja tuo kylmän sisään”, isäntä ärähti yskimisen kera ja kääntyi sängystä istualleen.
Heti näki, että mies oli tehnyt elämässään kovan työn. Vaikka vanhuksen vartalo oli kuivahtanut ja hartiat lysähtäneet, niin laihojen käsivarsien päässä heilahtelivat isokokoiset kourat. Silmien harmaus kertoi pitkälle kehittyneestä kaihista.
”Tuolta järven toiselta puolen, Raateniemestä Mujusen Martti.”
”Jaa Mujunen. Eipä ole näkynyt pitkään aikaan. Yksinkö sitä ollaan liikkeellä?”
”Veera on töissä, koululla kokkailemassa.”
”Ei ole Veerakaan käynyt enää Rauhanyhdistyksellä. Tyttösenä sentään pistäytyi isänsä kanssa.”
”Nuhteessa Veera elää vieläkin. Moitiskelee minua, jos kirosana lipsahtaa... isäänsä on tullut.”
”Se oli Santeri seppien seppä. Kylän parhaat viikatteet takoi. Osasi karkaista sopivan melloiksi. Siinä oli niittäessä heinä nöyränä. Puukot teki ja atraimet.”
”On kuulemma osannut takoa.”
”No mitäpä Mujunen, kirkollako käyt töissä?”
”Arvaus... terveyskeskuksessa kirkolla olen vahtimestarina ollut. Pois panivat sopivasti jouluksi. Nyt olen enempi kalastellut. Matikkaa yritellyt.”
”Matikka se on ovela kala näillä vesillä. Ei kannata rysiä tai koukkuja mihin tahansa tarjotella.”
”Parikymmentä vuotta olen nyt kierrellyt näitä vesiä, mutta parhaat paikat taitaa olla vielä löytymättä. Tehän olette ollut kova pyyntimies ja tiedätte kutupaikat.”
”Tasan tarkkaan. Vaan saatapa nuo tietämykset hautaan kuljettaa. Itse ne on pitänyt kutupaikat hakea”, Iikka kähisi yskänkohtauksen saattelemana.
”Isäntää näyttää yskittävän. Tuohon pitäisi varmaan ottaa jotain lääkettä.”
”Rykimällä se yskä lähtee, ennen sanottiin. Ja mitäpä lääkettä sitä tähän hätään.”
”Minä olen huomannut... kuullut, että kuuma toti auttaa tuommoisessa tilanteessa parhaiten.”
”Niin viina?”
”Niin lääkkeeksi.”
”Niin lääkkeeksi.” (Jatkuu)
MARKKU VÄLITALO
Oulu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
