Kiire uhkasi jo ottaa vallan
”Yhteiset kävelylenkit ovat olleet suhteemme pelastus. Koiraharrastuksen myötä tästä tuli meille tapa jo seurusteluaikoina”, kertovat Jukka ja Suvi Niittyoja. Rami Marjamäki Kuva: Viestilehtien arkistoYLÖJÄRVI (MT)
Ruuhkavuosista voi selvitä, vakuuttavat viljakkalalaiset Suvi, 45, ja Jukka Niittyoja, 46.
”Ruuhkavuodet ovat yhtä aikaa uuvuttava ja upea kokemus”, tiivistää Suvi ja katsoo puolisoaan.
”Kun rinnalla on rakastava puoliso, jonka tietää olevan se oikea ihminen, kaikesta voi selvitä. ”
Niittyojan perheessä on kolme vuoden välein syntynyttä lasta. Jossain vaiheessa kiire uhkasi ottaa vallan.
”Karjatalous ja pienet lapset ovat melkoinen yhdistelmä.”
Nyt lapsista Sonja, 20, ja Inka, 19, ovat muuttaneet jo Tampereelle. Ensi kuussa 18 vuotta täyttävä Antti asuu vielä kotona.
”Nyt ruuhkan elämä on jo selkeästi hallitumpaa ja säännöllistä.”
Oululainen Suvi ja Viljakkalasta metsäalaa Ouluun opiskelemaan tullut Jukka tapasivat palveluskoiraharrastuksen parissa Oulun kupeessa sijaitsevalla Kellon koirakentällä. Elettiin vuotta 1990.
”Se tuntui oikealta heti. Tapasimme keväällä, menimme syksyllä kihloihin ja seuraavana kesänä naimisiin. Siitä on jo 21 vuotta.”
Heti häiden jälkeen pariskunta muutti Viljakkalaan. Ajatus oli, että Tampereen seudulta molemmille löytyy helpommin töitä.
”Vuosi 1992 oli yhtä rytinää. Sonja syntyi ja vain muutamaa viikkoa sen jälkeen alkoivat iltalukion ylioppilaskirjoitukset. Minä kävin kirjoituksissa ja Jukka odotti oven ulkopuolella Sonjan kanssa, että tulen kokeen jälkeen imettämään”, muistelee Suvi.
”Samaan aikaan aloimme myös rakentaa taloa. Olimme ostaneet sukulaisilta kymmenen vuotta kylmillään olleen maatilan ja ryhtyneet maanviljelijöiksi”, lisää Jukka.
Possujen lisäksi tilalle otettiin kanoja ja vuohia. Vuoden päästä syntyi Inka.
”Ajoin sen kesän LSO:n makkara-autoa. Sen muistan, että olin aika väsynyt”, naurahtaa Jukka.
Ajatukset maatilan toiminnasta alkoivat tarkentua. Tuotanto keskitettiin sikojen jalostukseen. Vuohet ja kanat löysivät uudet kodit.
”Niistä oli enemmän työtä kuin hyötyä. Sekin piti oppia”, Suvi naurahtaa.
Vuonna 1994 syntyi Antti. Seuraavana vuonna alettiin rakentaa sikalaa. Kun naapurustossa moni tila lopetti toimintansa, vuokrapeltoja alkoi kertyä.
”Elimme amerikkalaista unelmaa. Olimme itse ostaneet ja rakentaneet kaiken. Meille ei annettu ämpäriä eikä juuriharjaakaan valmiiksi.”
Niittyojat pyörittivät jalostussikalaa kymmenisen vuotta.
”Elämä oli todella kiireistä. Selässä alkoi tuntua vuonna 2001 kyntöjen aikaan”, muistelee Jukka.
Sitten elämässä tuli pysähdys. Perheen esikoinen Sonja sairastui vakavasti.
9-vuotias tyttö joutui Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. Lapsen kunto heikkeni nopeasti. Vanhempia hälytettiin useampaan kertaan kuulemaan vakavia uutisia.
”Sonja oli 14 päivää sairaalassa, josta 9 päivää teholla. Se aika oli todella dramaattista”, muistelevat vanhemmat.
Tilanne alkoi ratketa, kun selvisi, että Sonjaan oli iskenyt myyräkuume.
”Muuten se ei olisi ollut vakavaa, mutta tyttö on perinyt isältään hyytymistekijäpuutoksen, jonka vuoksi verenvuodot eivät meinanneet lakata. Verta tuntui vuotavan ihan joka paikasta”, Suvi kertoo.
Kun Sonja sitten pääsi kotiin, Jukan selkä meni siihen kuntoon, että mies vietiin ambulanssilla sairaalaan. Välilevynpullistuma leikattiin parin päivän päästä.
”Se kaikki oli meidän perheellemme herätys. Eräänlainen käännekohta”, Jukka tunnustaa.
”Työn merkitys väheni. Ymmärsimme, että elämä ei ole omissa käsissämme. Pitää ajatella muutakin kuin työntekoa ja laajentamista”, Suvi kuvailee.
”Yksi ihminen jättää vain yhdet jäljet, vaikka kuinka painaisi menemään. Jossain vaiheessa pitää myös nauttia töiden hedelmistä”, Jukka lisää.
Kaikista rankimmaksi jaksoksi Niittyojat kuvaavat sitä aikaa, kun valkeni, että kaikki onkin taas hyvin. Sonja oli elossa ja Jukan työkyky palautui.
”Ihminen jaksaa, kun on pakko. Mutta sen jälkeen iski henkinen romahdus”, Jukka kertoo.
Pelastukseksi koituivat pitkät yhteiset kävelyt.
”Minun on niin vaikea puhua kaikesta siitä, mikä sydäntäni painaa. Ja silloin lastia oli valtavasti. Jotenkin kävellessä on helpompi saada kakaistua niitä asioita ulos. Kun ei istuta vastakkain, vaan kävellään rinnakkain”, Suvi kuvaa.
Keskustelujen tuloksena tulevaisuudensuunnitelmat muuttuivat. Sikalan laajennuspiirrokset laitettiin laatikkoon. Muutaman vuoden päästä Suvi lähti opiskelemaan Tampereen yliopistoon kauppatieteitä.
”Oli selvää, että minun selkäni ei kestä entistä tahtia. Siirryimme vuonna 2004 suorakylvöön ja aloitin samalla urakoinnin”, Jukka sanoo.
Suvi valmistui ekonomiksi keväällä 2009. Jo ennen valmistumistaan hän sai viran Tampereelta. Samoihin aikoihin kotitilalta lähti viimeinen sika.
”Alkoi näkyä, että sikataloudella ei mene kovin hyvin Suomessa. Teimme päätöksen lopettaa sikatalous tilallamme hallitusti. Laskimme tarkkaan rehujen riittävyyden, kun siemensimmme keväällä viimeisen emakon. Lokakuussa teurastettiin sikalan viimeinen sika meille joulukinkuksi.”
Kun eläimiä tilalla ei enää ole, Jukka keskittyy urakointiin ja oman tilitoimiston toimintaan.
”Maatalouden pitää tarjota yrittäjälle kohtuullinen tulo. Maatilan tärkein työkone on taskulaskin. Se kertoo kannattaako jotain tehdä vai ei. Maatalouden ei kuulu olla hyväntekeväisyyttä.”
Niittyojan perheessä odotellaan jo uteliaina elämän seuraavaa vaihetta. Kun pahnanpohjimmainen lähtee ensi heinäkuussa armeijaan, Jukka ja Suvi jäävät taloon kahdestaan.
”Meillä on jo nyt tullut hetkiä, että olemme viikonloppuna kahdestaan kotona. Olemme miettineet jo millainen suhde meillä on aikuisten lasten vanhempina. On hienoa huomata, että rinnalla on yhä se ihminen, jota niin vahvasti edelleen rakastaa”, Jukka kertoo.
Suurta kriisiä lasten lähdöstä ei perheessä ole koettu eikä eroitkuja itketty. Joitain haikeita hetkiä on ehkä ollut.
”Siihen liittyy ylväyttä, kun lapsi haluaa selvitä omillaan. Meillä tytöillä on ollut kova hinku käydä itse töissä, tienata itse rahaa, maksaa itse oma vuokra ja pärjätä itse elämässä. Ei sitä voi olla kuin tukemassa”, pohtii Suvi.
Tyhjän pesän kriisiä estää myös se, että lapset eivät ole hävinneet kauaksi.
”Tuntuu hyvältä tietää, että on kasvattanut kolme lasta, jotka selviytyvät maailmassa. On myös hyvä ymmärtää, että lapset ovat meillä lainassa. Elämä jatkuu nyt uuteen vaiheeseen”, Jukka iloitsee.
STINA HAASO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
